Hmmh... Torstaina taisin käydä illemmalla vielä kahvilla Talalla ja katsomassa hänen uutta tulokastaan.
Voisin sanoa, että perjantai oli suhteellisen turha koulupäivä. Ensimmäiset tunnit oli peruttu ja seuraavasta neljän tunnin putkesta pidimme vain kaksi ensimmäistä. Elikkä esittelimme projektityöt ja that's it. Läpi meni. :) Onnistuttiin saamaan Talan kanssa se jotenkin kokoon ja esitettyä. Käyttöohje oli kuulemma hienosti tehty. ~ Sitten kotona hengailin jonkin aikaa, ja lähdin Talalle kahville taasen. Hahah, loppuilta meni mukavasti Disneyn biisejä kuunnellen youtubesta eri kielillä. ;) Oli kiva ilta se.
Lauantai nyt sitten taas oli aaaaivan turha koulupäivä! Mentiin katsomaan kun valmistuvat datanomit saivat todistukset. Wuhuu. Osa ohjelmasta skipattiin yli jostain syystä. Ja joku ihana (not) lapsi päätti ruveta huutamaan ja karjumaan hullunlailla tauolla. Mukavaa kuunneltavaa tuollainen... Sitten odoteltiin yli puoli tuntia, että päästiin kuuntelemaan luokan ohjaajamme muutamat asiat ensi vuodesta. Ja pyh. Kertoi vain, että 10.8 kello 10 alkaa koulu, ja senkin tiedon näette wilmasta. Ja kertoi, että lukkarit laittaa moodleen heti kun ne saa. Ja tämän takia piti raahautua kouluun? :'D
Sen jälkeen riensin kotiin lajittelemaan lehdet loppuun. Sen jälkeen tottakai lähdin ne jakamaan. En muista milloin olisin viimeksi juossut rappusia noin. Ja lehtiä oli ihan liikaa. >.< Sitten lähdinkin iltaa viettämään Talan luokse. Ja se mitä muistan, minulla on ollut kivaa. Mutta jossain välissä sitten olenkin alkanut toilailemaan. Itse en muista... Mutta näin olen tehnyt, ollut typerä paskiainen ilmeisimmin. Toivottavasti anteeksi saan tämän tyhmyyden. Voisimpa sanoa, etten vähään aikaan aio juoda noin paljoa... Päätin näin. Parempi ehkä niin. Terveellisempää olla juomatta, ja säästään muiden hermot. Bluuh, hope the things go better and I drink less.
Jaah, tänään. Sunnuntai taitaa olla..? Ensimmäinen kokonainen päivä kesälomaa. Empä ole paljon tehnyt. Heräillyt ja lagaillut. Myöhemmin menen heittämään animea Talalle päin ja haen tavaroitani sieltä. Ja sen jälkeen varmaan lähdenkin hakemaan toisesta paikkaa lisää tavaroitani... :'D Sittempä en tiedä.
Huomenna pitäisi tulla tietoa varhaisjakelun harjoittelupäivistänikin. :) Kesän, kun tekee töitä, voisin ehkä saada tarpeeksi rahaa ajokorttiin. Jos ajaisin sen, ja sitten isältäni saisin auton käyttöön. Olisi sitten mukava kruisailla kavereiden kanssa, ja olisihan se ihan kätevääkin omistaa auto ja/tai ajokortti. Ei tarvitse välttämättä aina pyydellä kyytejä tai käyttää junaa ymsyms. Plus ajattelin maksaa kaikki osamaksut pois. ~ Heheeh.
Olisipa Desucon jo! Olisi kiva päästä jo vihdoin sinnekkin. On se selkeästi lähempänä jo, kun kesälomakin alkoi. Niin ja sitä ennen menen tädilleni koiran vahdiksi muutaman viikon ajaksi. Saan asua keskenäni hetken aikaa. ;p Can't wait!
Muuttaah, jospa lopettelin tämän turhan pölinän tähän. Kirjoittelen taas joku päivä, kun siltä tuntuu. Mutta vieläpä tälläinen loppuun;
29. toukokuuta 2011
Being stupid isn't so hard, being smart is hard job. Sometimes I lose my control.
26. toukokuuta 2011
Kun avaan silmäni, olisitko siinä?
Heipä, hei taasen. Tiistaini taisi mennä koulussa, lagaillessa ja kavereiden kanssa. Koulussa oli taisi olla hiukan turhempi englannin tunti, ja sitten projektityötä. Se ei tainnut vain kovin paljoa silloin edetä. :'D Ja koulun jälkeen taisin tosiaan tulla suoraan kotiin vain. Kai? Illemmalla sitten menin yhden kaverin luokse kahville ja makutuomariksi jälleen. Minä ja mun makuni ollaan niin mauttomia kyllä... Sen jälkeen menin vielä käymään Talan luona tupakalla. ;p Siinä hetken aikaa jauhoin, mistä nyt aina muutoinkin jauhan. Haha. Mutta olihan tuo mukava ilta.
Muutama kuva tältä ajalta. Oikeastaan kaikki tiistailta, paitsi kaksi ylintä eiliseltä.

Keskiviikkona sitten päätin herätä aikaisemmin, jotta ehtisin lehdet jakamaan. Noh... Ei se mennyt ihan minun suunnitelmani mukaan. Heräsin ennen herätyskelloa jo, mutta lehdet tulivat vasta yhdeksältä ja siinä oli 8 tuotetta. x____x Jos tavaraa on noin paljon, tuodaan yleensä osa mainoksista jo etukäteen! Olisin siis saanut lajiteltua etukäteen osan ja olisin päässyt helpomalla aamulla. Mutta ei, kaikki tuotiin tällä kertaa samaanaikaan, joten ehdin melkein lajitella kaikki lehdet ennen koulua, mutten jakaa...
Sitten lähdin kouluun, alkoi satamaan. No ajattelin, että hemmetit mitään sateenvarjoa tai sadetakkia otan. Tihkua se vaan on. Sitä paitsi ei pyörällä ajo olisi oikein onnistunut sateenvarjon kanssa, ja takki nyt ei olisi suojannut sen enempää kuin se mikä minulla oli päällä. Lopputulos oli se, että vettä tuli ihan mukavasti ja kun pääsin koululle housut ja hiukset olivat ihan mukavan märät. Heh... Sitten käytiin koulun kahvilan puolella Talan kanssa, ja kun tulimme hetken päästä pois sieltä, niin eiköhän se aurinko paistanut. :) Sitten meillä olikin taas projektityötä ja sen jälkeen ATK-laitehankintoja. Näköjään selviydyttiin kunnialla ATK-laitehankinnoistakin, vaikka tehtävät palautettiin myöhässä. :'D Kotiin tulomatkakin meni rattoisasti jutellen ja taisimpa taas tunnin kuluttaa kotimatkaani aikaa...
Samaten kun lähdin jakamaan lehtiä. Tulin ulos, alkoi satamaan. Suojasin lehdet, en mieluusti niitä kastelisi... Ja niitä tuppasi olemaan taas vähän turhan paljon yhteen keikkaan, mutta kaiken kerralla sain. Sitten kun pääsin lähtemään ja olin ensimmäisellä talolla, niin eiköhän sade taas lakkaa. :) Kiitos sade. No mutta lehdet tuli jaettua ja sen jälkeen taisin näyttää siltä, etten jalkojani enää jaksa nostaa. Sen jälkeen taisinkin vain käyttää koiria pikkuveljeni kanssa. Sitten taisin peräti viettää rauhallisen illan, kotosalla istuen. Oleilin kotona ja datailin. Kirjoittelin.
Hmmh... Tänään sitten taas vaihteeksi koulussa. Kas kummaa. Taidetta ja kulttuuria ensimmäisenä, tehtiin viimeiset tehtävät jotenkin ja melko pian päästiin pois. Puolisen tuntia taisi jäädä lagailu aikaa. Sitten jatkoimme projektityötä, tai no... Loppuun se kai tehtiin..? Hahah, en ole ihan varma mitä meidän työ on, mutta kai se jollain tasolla on onnistunut...? Ainakin siltä osin, mitä teimme vielä silloin kun 'aivomme' olivat paikalla. Poltettiin tiedostot levylle jnejne. Enpä tiedä kuinka meidän käyttöohjeen kävi, ja miten tietokanta nyt oikeasti toimii. Ainakin painikkeet saatiin toimimaan! Lol. Levynkannet failasivat pikkasen. Eivät olleet tarpeeksi korkeat ja olivat liian pitkät. Hahah. Ja sitten odotimme tunnin pituisen ruokailun ajan, että pääsemme englannin tunnille, jolla saamme vain nähdä kokeet ja häipyä. Kyllä mustaki on kivaa venata tunti, että olen vartin ehkä tunnilla... :D
Nyt sitten vain kotona lagailua taitaa olla ellen sitten noita Pirkka-lehtiä lähde jakamaan, kun lupa jakaa jo tänäänkin. Ajattelin kyllä, että voisin ne jakaa. Odottelin nyt kuitenkin, että eräs ystäväni soittaisi, että menisin näkemään häntä ensin. Palauttaisi pelikortit, sitten voisin ehkä lähteäkkin. Muutoin taidan jakaa ne huomenna, koska lauantaiksi en niitä jätä. Liian painavaa olisi. Izaya ja Shizuo ehtivätkin jo käydä tuossa hakemassa postia. ;p
Yksin valveilla istun,
haaveillen mahdottomasta.
Istun hiljaa,
tuijotan seinää.
Mietteitä, vihlaisuja, muistoja.
Hymyilen typerästi seinälle,
naurahdan.
Havahdun, nousen,
lähden unia etsimään.
Mmh... Ehkäpä lopettaisin tämän selittämisen tähän sitten tältä kertaa. Katsellaan taas milloin kirjoittelen uudelleen. Varmaankin viikonloppuna. Lauantaina loppuu koulu, ja silloin olisi tiedossa rentoutumista hyvässä seurassa. ;) Talan luona. Enää huominen ja ylihuominen.
Nooh tarkemmin sitten viikonlopusta myöhemmin. Kiitos lukemisesta. ~
23. toukokuuta 2011
Want you to hug me 'cause I miss you
Hmmh... Torstai iltani ei kyllä viime viikolla loppunut siihen blogaukseeni. Se ilta vähän venähti. Mutta eipä tuo erityisemmin minua haitannut, kun en seuraavana aamuna kovin pitkään kuitenkaan nukkunut. Heräsin ennen herätyskelloani... :D
Tosiaan perjantaina, meidän projektiryhmämme oli pienentynyt jo kiitettävästi. Jotenka minä ja Izaya esitimme käyttöohjeen sisällön luokallemme. Esitimme kyllä niin aktiivisen näköisinä, että... Kuulostimmekin siltä, että kiinnostaa. Hahah, mutta kaipa se ihan hyvin meni. Aloitimme myös tekemään seuraavaa juttua tunneilla, mutta keskittymiskyky ei ollut mikään paras. Alkoi olla ilmassa perjantai väsymystä. ;p
Mitähän mahdoin tehdä koulun jälkeen...? Lagin vissiin jonkin aikaa kotona. Ah, ai niin. Kävin tapaamassa erästä ystävääni kaupungilla pikaisesti. Sitten illemmalla lähdin Izayan luokse hengailemaan. Tosin sinne lähtiessäni vedin näyttävästi nurin. Tai no otin normaalia kovemman lähdön ulko-ovesta. Astuin ohi rappusesta tai jotain. Ja fiiiuuu. Olin nurin maassa. Nenään pienimuotoisia naarmuja, toisessa kädessä kämmenessä naarmuja ja toisessa kädessä kyynärpäässä. Toisessa jalassa muutama pieni mustelma ja naarmu, kun taas toinen jalka kärsi enemmän ja polvi auki, ja kaksi suurempaa mustelmaa + pieni turvotus. :'D Kuitenkin pomppasin vain ylös maasta, aloin nauramaan ja lähdin pyöräilemään. Sitten vietin iltaa Izayalla siis. Myöhemmin vielä tapasin tooodella vanhan ystäväni, päiväkodista asti tunnettu. Hetken aikaa höpöteltiin.
Lauantaina sitten jaoin lehdet melko ajoissa, ja sen jälkeen menin tädilleni. Koiravahtina olin. Käytin siis koiraa, datailin, kuuntelin musaa ja luin hetken. Jossain välissä lähdin keskustassakin käymään. Oli kyllä mukavaa olla yksin vähän aikaa. :p Iiihan rauhassa. Juh. Empä kerro tarkemmin sitten siitä.
Eilen olikin taasen sunnuntai. Empä ollut nukkunut kuin muutaman tunnin, mutta se sitten johti siihen, että olin aivan liian yliaktiivinen selittäjä jonkin aikaa. Aika pitkälle iltapäivään jaksoin selittää selittämästä päästyäni. Sitten alkoikin väsymys pukata päälle. Nukahtelin tähän koneelle. Haha, kivoja piuhojen kuvia käsissä. Nukuimpahan puolisen tuntia lisää. Sitten kävin vain valtsussa ostamassa jotain leffa mässyä. Sen jälkeen melkolailla suuntasinkin elokuvateatterilla, jossa minun oli määrä tavata Izaya ja Shizuo. Kävimme siis katsomassa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä. Sain vihdoin käytettyä ilmaisliput pois. Ja leffa oli minusta hyvä. Jack Sparrow. ♥ Semmonen musta vielä tulee (tai sitten ei).Hahah, hauskakin oli. Leffa seura myöskin oli hyvää. ;) Sen jälkeen suuntailin kotiin ja hetken olin koneella. Painuin melko pian nukkumaan, koska väsynyt olin. Vaikka mieluusti olisin jutellut erään ihmisen kanssa. :p
Tänään...? No empä erityisen paljon ole tehnyt. Aika usein lagailen maanantait. Ei siinä mitään vikaa ole. Tosin kävin nyt kyllä mummolla ja vaarilla siivoilemassa, kun he tulivat matkoiltaan vihdoin. Siellä muutaman tunnin kulutin aikaani. Sen jälkeen takaisin kotiin ja täällä hengailin. Sitten kävin tämän vanhemman ystäväni kanssa tupakalla ja jatkoin matkaa Izayan luokse koulutehtäviä tekemään. Noh, nyt on tärkeimmät tehtävät alta pois! :)
Hmmh... Ja nyt sitten olen naureskellut täällä itsekseni ja hymyillyt typerästi näytölle. Niin se vain menee. Toivoa, toivoa... Ehkäpä.
Voisin kyllä kohta puoleen suunnitella nukkumaan menemistä, kun kerran huomenna on peräti koulua. Näinhän se menee. Ah, ja anteeksi kuvattomuus, mutta sateinen päivä pilasi suunnitelmani ottaa kameran mukaan. Lisäksi vielä myöhemmin unohdin ottaa sen mukaan. Tällä kertaa siis ei kuvia myöskään, koska en arkistojakaan jaksa kaivella tänne.
Wish me luck,
okay?
This time I'm really trying,
trying to succeed.
Sometimes I'm wondering,
can I be too much myself,
am I too enthusiastic?
Haha, U know what I mean?
I am talking too much,
I am making myself fool,
I am missing.
All just because I'm interested in?

19. toukokuuta 2011
Usvainen mieleni leijuu pilvissä taivaan
Bluh... Tiistaina tosiaan katselin muutaman Hellsing OVA jakson, ja sitten taisinkin eksyä youtubeen kuuntelemaan jotain musiikkia. Musiikin etsinnälle ei meinannut tulla loppua ollenkaan.
Keskiviikkokin oli ja meni. Jaoin heti aamusta lehdet pois, ja sen jälkeen koulussa kävin muutaman tunnin hengailemassa. Mitähän siellä koulussa? Taidettiin tehdä (no tehdä ja tehdä...) meidän projektityötä. On se ihan mukavasti edennyt. Ei meille kahdelle nyt kovin paljoa jäänyt. Kai? Ja sen jälkeen tätä ATK-laitehankinnat nimistä ainetta, tai mitä lie? Huoh... Kun ymmärtäisikin oikeasti mitä ihmettä kirjoittaa niihin dokumentteihin. Kirjoittelen täyttä puuta ja heinää + toistan itseäni niissä. :'D Pääasia, että saan ne tehtyä jotenkuten ja joskus. Mitä nyt hiukan myöhässä, muttaa... Ei oikein inspiroi. Haha, koulun jälkeiset suunnitelmat nyt kusivat alleen, mutta niinhän se usein meneekin. :p Sen takia on paljon mukavempaa olla extemporee ihminen. Tosin eipä sairastumiselle voi mitään, harmillinen este se on. Kahvittelut sitten taitavat siirtyä. Joten kulutin päiväni oikeastaan musiikkia kuunnellen, ja melkein erehdyin koulutehtäviä tekemään. Taisin yhden Hellsing OVAnkin katsoa. Hmmh... Liikaa energiaa taisin omistaa eilen. Juttelin myöskin Izayan kanssa suhteellisen pitkään puhelimessa. :) Näimpä se taisi mennä.
Tänään ensimmäinen tunti koulussa oli oikeastaan aivan turha. Ei inspiroinut yhtään tehdä sitä uutta tehtävää. Olisi pitänyt lähteä ympäri Hyvinkäätä kuvaamaan jotain muistomerkkejä ja patsaita...? Istuttiin sitten koululla jonkin aikaa, ja sitten lähdettiin kahville. Tai siis lähdimme 'kuvaamaan'. Seuraavana meillä taisikin olla taas projektityön tekoa, ja edistyimme kyllä siinä melko hyvin. Ei siinä paljoa taida olla oikeastikkaan enää. :) Muokkailua vain ~ Tai no tietokannasta mene vannomaan... Ryhmämme älykkö tosin ei enää huomenna tule edes kouluun. Sitten oli ruokailu, ja piti oikein ahmia kahdella haarukalla... :D (Hahah, ymmärtäköön ken ymmärtää.) Englannin koekkin tuli ja meni. Eipä taida muita kokeita edes olla? Kai niistä muutoin olisi ilmoitettu...? Sittemmin olen tullut vain kotiin hengailemaan. Katsoin Hellsing OVA 5:sen ja sittemmin olen hakenut inspiraatiota saada tehtäviä eteenpäin. Ajattelin siis tulla blogia päivittämään inspiraatiota odotellessa. Kun jaksaisikin keskittyä erilaisten osien etsimiseen ja teknisiin kuvauksiin ja blah. Varmaankin katselen nuo OVA jaksot loppuun ja kuuntelen musiikkia vain.
Kuviakaan ei nyt ole mitään uusia. Toki voisin vanhoja arkistoja kaivaa, mutta nojoo... Tulin selittämään täyttä puuta heinää tänne. :) Voisin vaikka jonkun biisin taas laittaa. ~
Haha, viikonloppua tässä odottelen. Jospa olisi vaikka tekemistäkin. :) Jos oikein ymmärsin, olisin menossa tädin koiraa vahtimaan yhdeksi yöksi. Ja leffakin olisi tiedossa sunnuntaina hyvässä seurassa. :3 Ilmaisliputkin saisi pois vihdoin.
Odotan kyllä myös kesää. Tai itseasiassa niitä Desuconia ja Animeconia! Animeconinkin aikana pääsee koko viikonlopuksi jopa pois täältä Hyvinkäältä! Ah, I can't wait! Ja pääsee cosseja sitten myöskin käyttämään. ~ En malttaisi yhtään odottaa enää.Toki myös haluan nauttia kesäpäivistä hyvässä seurassa, vaikka ulkona istuskellen.
Taas tämä tunne,
tunne niin tuttu.
Ei, ei se paha tunne ole.
Sekava vain,
tiedäthän?
Sekoittaa ajatuksia,
haaveileekin.
Uusi, katoava, mustaa.
Jos rikkoutuukin?
Vankina haaveissaan,
realistisuus ja autuus.
Nooh, jospa nyt jätän haaveilut ja mietiskelyt tähän tällä kertaa. Jospa sitä seuraavaa päivitystä katselisi sitten viikonlopun jälkeen tai ihmeitä tapahtuessa aikaisemmin. :) Kiittäkäämme ihmisiä, jotka jaksavat tämänkin lukea. ~

17. toukokuuta 2011
En aina itsekkään tiedä mistä puhun
Hmmh... Eipä tässä paljon ole tapahtunut, mutta kirjoittaa haluan. Sunnuntaina katselin vielä illemmalla lätkää. Olin tosin niin väsynyt, että nukahdin 3-1 tilanteesa. Sitä ennenkin nukahtelin ja mukavia piuhan kuvia otsassa oli. :'D Joka tapauksessa oli mukava saada tietää aamulla, että Suomi oli voittanut! Awesome. En lätkää yleisesti ottaen seuraa, mutta sitten kun sitä jää katsomaan, niin kyllä se mielenkiintoista on.
Eilen sitten olikin maanantai ja koska minulla ei maanantaisin koulua ole, hyvin lagausmainen päivä se oli. Sain katsottua Soul Eaterin loppuun ja jotain kuvailin. Omaa naamaani... Liikaa kahviakin join ja sen jälkeen olikin hiukan ongelmia istua paikoillaan. Hetken aikaa piti jammailla musiikin tahdissa. Haha. Ei nyt mitään mainitsemisen arvoista tule mieleen.
Kuvia eiliseltä:
Eipä tässä tiistaissakaan erityisemmin ole kertomista. Ei ainakaan vielä ole ollut. Koulussa toki olin. Haha, keskittyminen ei ollu mitenkään parasta mahdollista. Ei jaksanut englantiinkaan oikein keskittyä, ja mahtaisi olla ihan hyvä keskittyä, kun koe olisi torstaina. Ja tietokanta tunneilla jatkoimme projektityötä jälleen eteenpäin. Eräs ryhmän jäsenemme ei kyllä ole ollut oikein mukana... Melko valmishan tuo meidän työ taitaa olla. Hienosäätöä lähinnä ja viimeistelyä. Ei mitenkään kovin paljon isompia juttuja enää. Esitys tosin taitaa jäädä minun ja Talan harteille... :D Kaksi muuta jäsentä seikkailee aivan muualla silloin.
Tälle päivälle suunnitelmissa olisi Hellsing OVA jaksojen katsomista. Jospa edes muutaman saisin katsottua.
Huomenna ohjelmassa olisi tiedossa ainakin lehdet ja koulu. Sen jälkeen, saa nähdä. Heh.
Tämän tahdissa eilen kuluttelin energiaani:
Kuten taas näemme tästä merkinnästä, että olen suhteellisen taitava selittelemään puutaheinää ja kirjoittelemaan turhanpäiväisyyksiä vaikka kuinka paljon. :p
Typerä hymy huulilla.
Tiedätkös miksi?
Pieniä perhosia vatsassa.
Tiedätkös miksi?
Ikävän pieni vihlaisu,
muisto äänestä.
Toivon kipinä,
harhaileva mieli.
Toivo, tuska, haaveet...
Elämä.

15. toukokuuta 2011
Näethän sen typerän hymyn huulillani?
Niin se Blogger vaan meni ja kaatui joksikin aikaa... Palautti sitten sen myötä kaikki poistamani tekstitkin takaisin. Eipähän tuosta onneksi haittaa ollut, uudelleen vain poistin. Jouduin tosin taas uudelleen kaikki muutokset tekemään. Mitäpäs pienistä?
Mitähän sitä kertoisi? Perjantaina koulussa ainakin oli hiukan väsynyt meininki tai no perus perjantai. Ei olisi erityisemmin jaksanut keskittyä, mutta kyllä sekin päivä siitä kului. Sen jälkeen tulin kotiin kuluttamaan muutaman tunnin aikaani.
Illemmalla kävin tervehtimässä Talaa ja hengailin siellä sitten hetken aikaa. Sen jälkeen suuntasin tapaamaan toista kaveriani. Piti olla jonkinnäköisenä makutuomarina ja ottaa muutama kuva uusista vaatteista? Minähän olenkin niin paras makutuomarin hommiin... :'D Siinä kuitenkin kului aikaa mukavasti ja sen jälkeen tulin kotiin katsomaan Soul Eateria.
Tavallaan minut huijattiin soittamaan yksi puhelu, mutta mitäpäs pienistä. Ihan hyvä asia se oli, että soitin kuitenkin. Oli mukavaa jutella. Puoli kolmen aikaa mietin jo nukkumaan menoa, mutta sitten puhelimeni päättikin soida ja sinne jäi se nukkumaan meneminen. Lähdin seikkailemaan kaverin luokse. :p Siellä sitten vietinkin muutaman tunnin aikaani jutellen animesta ja vähän muustakin. Päädyin myös katsomaan hänen kanssaan yhtä anime sarjaa. Olisin toki voinut jäädä sinne vielä katselemaan animea, kun hän oli menossa nukkumaan, mutta olisin tainnut vain itsekkin nukahtaa tai jotain. Joten lähdin sitten kotiinpäin pyöräilemään, kun lehtien jako seuraava päivänä... Muutoin olisinkin voinut sinne jäädä nukkumaan. :D Taisipa johonkin kuuteen tai viiteen mennä.
Lauantaina heräsin suhteellisen myöhään ja melkein heti aloitinkin lehtien lajittelun ja sitten niiden jakamisen. Sen jälkeen piti siivoilla, tiskata ja käydä kaupassa. Sitten Tala tulikin tänne meille. ;p Istuttiin iltaa täällä sitten kunnes päätimme lähteä hänen luokseen katsomaan euroviisuja ja ottamaan vähän kuppia. Oli mukava ilta ja euroviisujen katselu seura oli mahtavaa. ♥ Viisut taas olivat mitä olivat... :D
Nyt sitten taitaakin tämä sunnuntai kulua istuskellessa. Ihan hyvä vain taitaa olla, väsyttää nimittäin. Rentoillen siis ja voisin katsoa tuon Soul Eaterin loppuun. Mmh...
Jaah, mitähän oikein selitän. Eipä minulla mitään erikoista asiaa ollutkaan, kunhan kirjoittelen. Näinhän se menee, mutta katsellaan taas milloin kirjoittelen! ~
![]() | |
| ♥ |
Loppuun vielä;
Olenhan hullu,
siksi rakastan.
Olenhan typerä,
siksi yritän.
Olenhan kokematon,
siksi pelkään.
siksi rakastan.
Olenhan typerä,
siksi yritän.
Olenhan kokematon,
siksi pelkään.
Kuitenkin tahtomani,
niin mahdoton.
Peräännyn.
Annan mahdollisuuden.
niin mahdoton.
Peräännyn.
Annan mahdollisuuden.
Kerro minulle;
miksen se olisi minä?
Sinä tiedät,
minä tiedän,
hänkin tietää.
Miksei mitään tapahdu?
Koska;
en uskalla mitään tehdä.
minä tiedän,
hänkin tietää.
Miksei mitään tapahdu?
Koska;
en uskalla mitään tehdä.
12. toukokuuta 2011
New start
Päätin herättää tämän blogin uudelleen henkiin. Enhän minä sitä koskaan poistanut, mutta piilotin kaikilta. Tänään sitten päätin poistaa kaiken vanhan tekstin pois. Mitä sitä turhia muistelemaan vanhoja murheita. Menihän siinä hyvätkin hetket, mutta joskus uudelleen aloittaminen vaatii sitä. :) Sydämessäni ja mielessäni ne hetket säilyvät kauniina muistoina.
Asiaan, kuten sanoin; aion herättää tämän blogin henkiin jälleen. Kirjoitan enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Yritän kyllä pitää blogin ilmapiirin positiivisena, mutta ikävä kyllä 'kivuliaat' asiat inspiroivat enemmän kirjoittamaan. Varmasti runon tynkiä täällä tulen julkaisemaan, siitä ei päästä mihinkään. Tykkään kirjoitella niitä, sillä niihin saa purkautua kirjoittamalla asian hienompaan muotoon? On muutoinkin mukava saada kirjoitella ajatuksiaan jonnekkin. Toki puhun asioistani ystävälle/ystäville, mutta joskus tarvitsee vielä kirjoittaa selkeyttääkseen ajatuksiaan. ;p
Voisin toki kertoa itsestäni jotain, kun tämä on jälleen ensimmäinen bloggaukseni tänne. Mitähän sitä sitten kertoisi? Vietän paljon aikaani koneella, ikävä kyllä. Katselen animea, kun keskittymiseni sen sallii ja leffoja saattaa pyöriä taustalla vähän väliä. Tai sitten vain yksinkertaisesti kuuntelen musiikkia. Vietän kyllä ystävien kanssa suhteellisen paljon aikaa myöskin, ei siinä mitään. :)
Pidän paljon kuvaamisesta. Harvemmin vain keksin mitään 'hienoja' kuvauskohteita, joten sorrun vääntelemään omaa naamaani kameralle. Pidän bloggailusta, vaikkakin taukoa olen pitänyt. Olen kyllä muualle bloggaillut pahimman kirjoitusvimman iskiessä. Mutta empä niitä paikkoja rupea erityisemmin mainostamaan, ehkä ne joskus ilmestyvät jonnekkin linkkipalkkiin tai jotain. Sen näkee sitten.
Lukemisestakin pidän, nyt vain ei ole tullut luettua pitkiin aikoihin. Tottakai myös pidän ystävieni kanssa hengailusta. ;) Anime ja manga kuuluvat elämääni paljolti ja ystäväni on saanut minut innostumaan, jopa Cosplaysta. Aikaisemminkin se on kiinnostanut, mutta ei ole ollut oikeanlaista ystävää messiin. Sellaista, joka potkii perseellekkin tarvittaessa. Hahah... Ja rakastan kissoja! ♥ Ihania, pieniä, kehrääviä karvapalloja.
Sitten taas en pidä valehtelusta tai epäluotettavuudesta. Tietenkin näitäkin asioita varmasti löytyisi pitkä lista, mutten nyt jaksa, enkä edes halua, ruveta ajattelemaan niitä.
Muutoin sanoisin olevani mieleltäni sekava ihminen. Itsetunto ja itsevarmuus on aika pohjalla, mutta mitäpäs pienistä. Elämä jatkuu ja aina voin oppia niistä pois. Olen melko sosiaalinen ihminen, on mukavaa jutella ihmisten kanssa. :) Haha... En oikeastaan tiedä, mitä kertoisin. Ehkä jätän tällä kertaa tähän tämän esittelyn. Eiköhän asioita selviä, kun bloggailua jatkan ja toki saa kysyä!
Muutoin voisin sanoa, että elämäni on parantanut laatuaan, vaikkei se koskaan kovin huonoa ole ollutkaan. Voisin jopa myöntää rakastavani elämää oikeastaan. Positiivisella mielellä mennään. Jospa nyt kuitenkin jatkaisin joskus muulloin tätä kirjoittamista, kun muutoin taidan jaaritella ihan liikaa.
P.S. Videonhan laitoin vain siksi, että se soi päässäni. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)