Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit

27. kesäkuuta 2012

Koulun loppu, koulutus ja työsopimus

Jäänyt sitten taas koko blogi taka-alalle. Heheh. Koulu loppui silloin ensimmäinen kesäkuuta, ja hyvä todistus tuli tai siis valmistuin hyvin paperein datanomiksi. Ja sain vielä elämäni ensimmäisen stipendinkin! Hyvästä opiskelusta. :) Ja parisen viikkoa olikin vain lagailua kotona, kun ei tarvinnut toukokuun lopussa mennä kouluun, kun numerot oli jo laitettu. Heheh, pienoinen tekemisen puute silloin oli. Ja sitten kun kesäloma alkoi, en ollut kuin viikon lomalla.


Minulla alkoi Hesburgerin tähdet Rekrykoulutus 11.6. :) Ja ensimmäisellä viikolla oli heti kolme päivää koulutusta eli teoriaa, ja sitten kolme aamuvuoroa Keravan Hesburgerissa. Seuraavalla eli viime viikolla oli vain kaksi päivää koulutusta. Nyt pitäisi olla hygienia passikin! Ja sen jälkeen olikin ihana juhannus kullan kanssa. :3
Ja maanantaina minulla olikin iltavuoro, ja sain olla edelleenkin keittiön puolella, jotta oppisin keittiön puolen lopetuksenkin. Tänään varmaan pääsen kassalle sitten. ~ Katsellaan.


Yritän tulla joskus kirjoittelemaan paremmalla ajalla, ehkä tarkemmin edellisistä tapahtumista tai sitten mahdollisista uusista.

9. huhtikuuta 2012

Time is passing by

Hupsistas, taas se aika vain vierähti eteenpäin ilman kirjoittelua. Toisaaltaan, ei ole ollut mitään erikoista kerrottavaakaan.


Nyt on ohi viimeisetkin päivät työharjoittelua. Hyvinhän nuokin sujuivat. Sain laittaa eräälle sivulle käännös materiaalit ja tehdä ohjewikiä loppuun. Ja sain myös kirjoitettua jonkin verran opinnäytetyötä eteenpäin. Perhanan laiskuus ja inspiraation puute tähän hommaan... :D Nooh, nytpä tulee olemaan maanantait ja perjantait vapaita koulusta, joten jospa ne käyttäisi hyödyksi vielä. Sitten saisi vihdoin valmistumispaperit keväällä kouraan, ja voisi mennä onnellisena (?) työkkärin luukulle. Työtön, kun olen.


Nyt sitten on pääsiäistä vietelty miehekkeen kanssa, kun oli täällä yötä. Tulipahan sitten oikeasti oltua kotona ja otettua rauhassa, ja flunssakin näyttää parantuneen melko paljon tämän ansiosta. :D Ja tämän päivän sitten olenkin vain viettänyt pelaillen. Lol. Pitäisi tehdä tuo yksi tehtävä kyllä. Ehkä sitten tämän Saapasjalkakissan jälkeen. :p Ai niin, ja tässä joku viikonloppu varmaankin päästän miehekkeen katsomaan Iron Skyta äitini miehen ansiosta! :3


Uh, mutta tässä taas itsekseen haaveillessa. Mietin, että olisi kiva oikeasti saada noita töitä ja yrittää hankkia omaa kämppääkin. *___* Olisi kivaa, kun voisi pärjäillä omillaan. Tosin ehkä ensin pitäisi hiukan säästääkkin, että jotain huonekaluja sitten saisi ostettua. Heh. Mutta, mutta niin! Kesää odotellessa. :D


Eipä tässä varmaan muuta ollutkaan.



16. maaliskuuta 2012

Sanat eivät lauseiksi tahdo pukeutua

Näimpä nämä viikot taas etenevät.

Viime viikonloppuna tosiaan oli pikkusiskon ristiäiset. :) Ja Mika tuli meille jo perjantaina ja viettikin koko viikonlopun meillä. Lauantaina päätyi kuskiksi ristiäisissä. Hahah, ja meillä on jääkaapissa vieläkin ruokaa, voileipäkakkua, ristiäisten jäljiltä. Puolet ihmisestä kyllä olivat minullekkin vieraita... :D Ja eipä tuo ihmeellinen tapahtuma ollut, ihan tavallinen, kai? Ja lauantai-iltana vähän kuppia ja Rangon katsomista! Heheh, mutta hyvimpä tuo aika kului ja kiva viikonloppu oli. ♥

Nyt viikolla sitten ei olekkaan kauheasti ole tapahtunut. Muutamana iltana olin Minnan luona katsomassa leffaa yms. ja ollaan syöty taas ihan liikaa. :D Ja ah, lukemista olen toki harrastanut aina junassa ja aina kun vain mahdollista! Ja hiukan kirjoitellut, yrittänyt saada selkeitä lauseita ajatuksista.

Mutta tosiaan luen kirjaa nimeltä Lucian, ja vaikuttaa ihan kiintoisalta (mitä nyt melkein 200 sivua lukenut jo). Takakannessa luki jotain, että romantiikan nälkäisille. Heheh... Mutta hurh. Tykkään. Lainasin myöskin kolme muuta kirjaa, joista kaksi on ehkä enemmän seikkailu/jännäri -kirjoja. Niin, ja sain luettua sen Joe Hillin - Sydämen muotoinen rasia -kirjan, jos nimen edes muistan oikein. Sekin toki oli hyvä kirja, ja ehkä hiukan erilainen tavallisimpiin! Tykkäsin kyllä. ~

Ah, ja huomenna onkin sitten pikkuveljeni synttärit! Heheh, täyttääpi 17-vuotta. Mutta eipä juhlia hänkään pidä. Ja itselläni taasen on ensi tiistaina synttärit, ja tuskimpa silloinkaan mitään ihmeempiä tiedossa.

Ei tässä oikeastaan ole tapahtunut mitään suurempaa, joten en osaa oikein mitään kertoa. Menen illalla kaverini mukana, hänen kaverinsa synttäreille ja siitä suuntana keskusta ja kavereita näkemään! ;) Hauska ilta tiedossa. Kun vain malttaisi odottaa edes iltaan. Mutta katsellaan taasen!


15. helmikuuta 2012

Nightmare season started and last night came out the second episode ~

Hmmh... Mitähän tässä kertoisi. Nooh, viikonloppuna sitten lauantai iltana kulta tuli meille. ♥ Mrauh. Itse olin kyllä herännyt jo lauantaina joskus puoli kymmenen aikaan, mutta silti piti valvoa kahdeksaan aamulla... :D Kaikki muut alkoivat heräillä meillä, ja me menimme vasta nukkumaan. Mutta kun se netin ihmeellinen ja komedinen maailma! Ja ehkä ne muutamat juomat. Sunnuntaina sitten aikaa menikin nousemiseen. Ruokakin jäi välistä. Mutta illemmalla sitten lähdin keskustaan moikkaamaan Talaa! Siellä istuskeltiin ja juteltiin. :p

Ja mitäs nyt tällä viikolla? Maanantaina nyt oli perus päivä töissä, viikkopalaveri ymsyms. Illalla ei tainnut olla ihmeempiä, kun vieläkin väsytti. x___x Ja eilen sitten melkolailla meni animen katsomiseksi. Ehheh. Ja tänään nyt pitäisi yrittää suunnitella leiskaa hiukkasen. ~ Mutta siihen ei saa kuitenkaan jämähtää, joten jos ei onnistu niin sitten tilataan muualta leiska ja keskityn vain sisältöön?

Uah, ja kahtena yönä nähnyt jotain ihme painajaisia. x__x Loppujen lopuksi ne naurattavat vain, mutta kyllä ne on siellä unessa pelottava elää... :D

Eipä tässä taida oikeastaan muuta ollakkaan. Ensi viikko taitaa olla loma ja niin pois päin. Viikonloppua jälleen odotellessa aika kuluu.

Kirjoittelemisiin!

Haha, viime perjantaina tätä tuli kuunneltua yksinään. :DD

11. helmikuuta 2012

Kaboom!

Piupau, eikai tässä mitään ihmeempiä taaskaan ole. :D Töissä nuo viikot edelleen kuluu. Sain peräti asennettua MediaWikin toimivaksi localhostiksi. Se tosin edellytti XAMPP:in päivittämistä, jossa minulla olikin hiukan ongelmia... Ovat tehneet monimutkaiseksi edellisen version poistamisen! Haha.
Tuli käytyä mummolla ja vaarillakin tuossa viikolla ja muutamaan kertaan naapuritalossa kaverin luona istuttua iltaa. :) Ja vihdoin ajattelin, että voisi kohta puoleen lopetella tuon lehtien jakamisenkin. Huono palkkahan siinä oikeastikkin on. -.- Mutta siinä mielessä hyvä, että ajattelin, että minulle maksetaan siitä että suostun liikkumaan. :D


Yrittänyt tässä hakea kesätöitäkin, tai no... Yhteen paikkaan vasta laittanut hakemuksen, kun eivät CV:tä vaatineet. :D Hittolainen, kun laiskuus iski siinä kohtaa, kun pitäisi CV uusia. Muutamaan paikkaan sen lisäksi voisin laittaa hakemusta, ja jos ei paikkaa löydy niin sitten kesällä vaan työttömäksi. Koulukin kerran loppuu jo silloin. Heheh, tosin vasta 10.4. takaisin kouluunkin taas pääsee. Jakson verran kuitenkin suoriutunut jo työpaikalla! Mutta sen takia en voi aloittaa oikein edes iltatöitä. En ehtisi koskaan ajoissa. Blah.


Pöhkö meni nallen syliin. ♥

Värjäsimpä hiukset

Ehehe, kirjanmerkkini. :D

Mutta nooh, empä tiedä osaanko oikein mitään muuta kertoakkaan, kun ei tässä nyt ole ihmeempiä sattunut. Lukenut toki noita kirjoja, loppui taas neljäskin... Nyt on luettu Viisi vartijaa - Kylmä tähti, Soturikissat - Tuli ja jää, Sherlock Holmes ja BakerStreetin iskuryhmä - Nuorallatanssijoiden tapaus ja samaa sarjaa Noidutun miehen tapaus. Pitäisi ensi viikolla taas kirjastoon seikkailla. ~ Ja taitaa loppua koirien lenkitys jobikin ensi viikkoon!


Freedom here I come and see ya!

26. tammikuuta 2012

Hyvää yötä kulta, ei kai mikään paina. Haluan olla sinun nyt ja aina. ♥


Nomnom. ♥

Tässäpä taasen ollut töitä, nukkumista, lukemista, pelaamista ja väsymystä näin lyhyesti sanottuna. :) Junat tuppaavat nykyään joka aamu tai sitten iltapäivä olemaan ainakin hiukan myöhässä. VR ja talvi ei sovi oikein yhteen.

Tänään juteltiin töissä vähän lopputyöstänikin. Se voisi olla ohjeen tekoa wikiin. Olisihan se ihan mielenkiintoista, ja saisi ainakin kirjoittaa jotain. Ja sain yhden lomavastaajan ohjeen alustavasti valmiiksi palvelimelle, nyt vain vielä viimeistelyjä siihen sitten. ~ Mitäs muuta? Eikai kovinkaan ihmeempiä.

Tullut luettua tosiaan nyt muutaman viikon aikana kolme ja puoli kirjaa. :D Luin vihdoin yhden pikkuveljeltäni lainassa olleen (ikuisuuden oli lainassa) kesken jääneen Remeksen loppuun. Ja sitten taisin lukaista Lukossa, Soturi kissat (ensimmäinen osa) ja Viisi Vartijaa - Korpinportti (ensimmäinen osa) kirjat, ja kävin palauttamassa ne ja uusia tilalle. Heh. Ja pikkuveljeltäni lainasin lisää pelejä. Jaah.

Musiikkia tottakai olen kuunnellut, tuota Hylättyjen valtakunta II (kehtolaulu) -biisiä hyvinkin paljon. Tykkään jotenkin vain. :3 Ja eilen tuli istuttua pitkästä aikaa iltaa Zoomissa! Siellä ei ollut oikein vähään aikaan tullut istuttuakaan, joten oli kiva taas mennä moikkaamaan omistajaa ja istua parin kaverin kanssa. :D Kokiksen ääressä tosin.

Eipä tässä varmaan erityisemmin muuta ollutkaan. Hmmh... Ensi kertaan!

20. tammikuuta 2012

Having fun with the music


Omaa kivaa ei voi estää... :D Tosiaankin keskityn taas oikein hyvin. Nooh, onneksi viikonloppu alkaa taasen! Lukemisenkin olen onnistunut aloittamaan uudelleen. Ja muuta sitten en haluaisikaan päivisin tehdä, mutta en ehdi lukea. Koska töissä menee suurin osa päivästä ja sitten on koirien käyttämistä yms. ja kavereita pitää ehtiä nähdä. Onneksi matkoilla ehtii lukea suhteellisen hyvin töihin tullessa ja kotiin päin mennessä. ~ Tai no yksi aamu sain tunnin lisäaikaa lukemiseen, koska 8.52 lähtevä juna oli peruttu ja seuraava lähti vasta tunnin päästä. :D

Ah, ja olen saanut pikkusiskon! 18.1 syntyi ja sain nähdä sen eilen. Se on pieni. x___x En ole tainnut koskaan pitää niin pientä sylissä. Voi pientä. Mitähän tässä olisi ollut muuta? Eipä oikeastaan mtn. Töissä, koirat, lehtien jako, kavereiden näkemistä ja lukemista lähinnä.

Saa nähdä mitä viikonloppu tuo taasen tullessaan. See ya ~

15. tammikuuta 2012

Bang

Hmmh.. Eipä tuossa loppuviikostakaan paljoa tapahtunut. Töissä olin, tein jotain pieniä hommia ja aloitin ohjeen uudelleen tekoa hieman selvemmäksi. Pääsin kyllä katsomaan yhdelle työkaverille hääpukua, että josko olisi löytynyt. Mutta kyllä olen huomannut, että kaikki ovat tuolla ihan oikeastikkin mukavia ihmisiä yms. Kunhan vain itsekkin pääsisin vielä enemmän irti kuorestani, enkä vain istuisi hiljaa ja odottaisi, että minulle puhutaan. Eheh... Siinä minulle riittää oppimista kyllä. Mutta noh, kyllä tämä tästä.

Töiden jälkeen en ole tainnut tehdä erityisemmin mitään. Torstaina kyllä kävin katsomassa, kun vanha ystäväni sai kissa vauvan. ♥ Voi kuinka se onkaan suloinen! Ihan kuin meidän kisu pienenä. Yritin kysyä äidiltä, josko mekin oltaisiin voitu ottaa toinen kissa... Mutta eipä tuo innostunut... :D Ajattelin vain, kun kerran tarjottiin niin... Myöhemmin sitten. Perjantaina taisin istua vain koneella?
Lauantai kului siinä, että nukuin jonkin verran univelkoja pois, ja sitten lehtien jaon parissa. Kunnes tulin koneelle taasen istuskelemaan ja odottelemaan, josko kihlattu eksyisi koneelle jo. ~ Siinä sitten illemmalla hänet näin ja vietin hetken aikaa. ♥ Ja siitä myöhemmin sitten taas menin naapuritaloon kisu vauvaa paijailemaan. Ja siitä sitten mentiin iltaa istumaan paikalliseen. :D Kokiksen voimalla tosin itse olin! Hahah, taas oli kyllä mielenkiintoisia ihmisiä liikkeellä.

Buum, ja tänään sitten en olekkaan oikeastaan kuin nukkunut, katsonut animea ja lagaillut. Hmmh.. Ja mietin, että voisin ryhdistäytyä lukemisen suhteen. Jos maksaisin vihdoin kirjaston maksuja pois, ja aloittaisin lukemaan. Vähentäisin tätä turhaa koneella istumista, ja lukisin. Ja työmatkoilla ehtisi myös lukea suhteellisen hyvin. Hmm... Katsoo nyt sitten taas kuinka käy. Ja voisin toki enemmän animeakin taas katsella. Keskittyä enemmän. Ah, ja kuvatakkin ehkä pitäisi joskus! Tuolla ulkona on ihan kaunista, mutta tosin olen kyllä viikolla aina valoisaan aikaan töissä. ;___; Viikonloppuna sitten taas pitäisi jaksaa lähteä tarpeeksi aikaisin ulos.

No mutta, eipä minulla oikeastaan muuta tainnut edes olla. Lähinnä, että tuo lukeminen pitäisi aloittaa uudelleen! Ah, ja pitäisi hankkia joku vahvistin tuohon langattomaan verkkoon tai sitten pidempi piuha, että saisi tuon reitittimen keskemmälle kämppää. Nimittäin heikkoa signaalia näyttää nykyään aina huoneessani! >-< Juuh, mutta ehkä laitan tähän muutaman pärstä kuvan vielä ja that's it tältä kertaa.



8. tammikuuta 2012

Elämä vain kulkee eteenpäin polullaan

Taas on tovi vierähtänyt tässä kirjoittamatta. Mutta mitäpäs tuossa, loma kului miten kului. Loman keskiviikkona oltiin juhlimassa minä, kihlattuni, Minna ja hänen ystävänsä ainakin. Porukkahan toki vaihtuikin illan aikana, lisääntyi ja pienentyi. :D Mutta olihan tuo hieno ilta, vaikka minulla lujaa menikin. Torstaina oikeastaan vain nukuin, ja perjantaina menin erään kaverin luokse, koska siellä oli hyvää porukkaa. Perjantai ilta kului siis siellä.
Heh, ja lauantai kului siinä, että kävin kihlattuni luona ja sen jälkeen tulimme meille. Täällä sitten uusi vuosi tulikin vietettyä leffoja katsellen ja muutama jakso animea. Omnom, oli se kuitenkin hieno uusi vuosi. ♥

Sitten viikko kuluikin töissä taasen, mitäpä sielläkään. Katselin harjoituksen loppuun ja sain muutaman pienen homman viikon aikana. Ensi viikolla sitten pitäisi kuulemma katsella minulle tuota opinnäytetyön aihetta. Ja torstaina töissä sai vielä ilmaisen hieronnan! :D Mutta torstainahan tuo viikonloppu taas alkoikin, ja perjantaina olin kahden Minnan ja toisen Minnan kihlatun kanssa juhlimassa. Tosin jäin jossain vaiheessa Minnan kanssa kahden, kunnes löytyi muutama luokkalaiseni ja sitten eräs ystäväni. Heh, ja aamuyöllä sitten käytiinkin syömässä ja päästiin kyydillä kotiin.

Eilinen eli lauantai päivä kuluikin siihen, että aluksi piti jakaa lehdet. Heh, yksi mummo antoi minulle liköörikarkkeja, koska olen jakanut niin hyvin. :'D Ja sitten lagitin himassa jonkin aikaa, ja taisin katsoa leffaa. Illemmalla sitten kihlattuni tuli hakemaan minut siskonsa ja tämän ystävän kanssa. Mentiin katsomaan Sherlock Holmes: Varjojen leikki. Oli kyllä ihan hyvä leffa. :) Ja seura oli mukavaa. Sen jälkeen sitten oli jonkin aikaa ajelua yms. ~


Katsellaan nyt sitten mitä sitä tälle päivälle keksisi. Voisin vielä muutaman kuvan laittaa, ja sitten se on ensi kertaan.


Eräänä päivänä sain ikkunani väliin uuden lemmikin.

18. marraskuuta 2011

Saat minut hymyilemään typerästi ~ ♥

Kas kummaa, ehkä tämä päivitys tahti tästä tosiaan paranee. Mutta mistähän sitä tällä kertaa kertoisi?

Sunnuntai kului aluksi lagiessa, ja sitten lähdettiin kaverin kanssa keskustan suuntaan, jossa sitten katseltiin auton korjausta. :D Minä ymmärtänyt mistään mitään, mutta kaikki muut sen puoleen sitten ymmärsivätkin. Mutta kivaahan tuo on, kun pääsee näkemään miestään. Ja muutoinkin hauskaa seuraa oli. Kädet tosin jäätyivät, kun en fiksuna ihmisenä taaskaan muistanut ottaa hanskoja mukaan... Loppuillan sitten kulutinkin lämpimän peiton alla maatessa. ♥

Ja viikon aikana sitten olenkin ollut koulussa ja... Eh. Lagaillut? Ollut kaverin kanssa. Maanantaina taisin peräti mennä ihan liian ajoissa nukkumaankin. Olisihan tässä pitänyt koulutehtäviäkin tehdä vaikka ja millä mitalla, mutta laiska kun olen. Viime tinkaan kuitenkin jäävät. Ja keskiviikkona oli aivan älytön jakomäärä mainoksia taas. x____x Huomaan kyllä, että joulu on lähellä! Huh, ja mitä materialismia se nykyään onkaan. Noh, ainakin palkka nousee sitten samassa.
Torstaina taisinkin sitten oikeasti tehdä jo koulujuttuja... Tein kolme hyväksilukuraporttia, jotka nekin ovat vielä vaiheessa... Tarvitsisin vielä hakulomakkeet ja tulostaa nuo paperit... Ja ehkä vielä muutaman työtodistuksen? Eh... Argh. Sitten vielä kun jaksaisin jotenkin tehdä nuo verkkomarkkinoinnin tehtävät ja sen jäkeen lähiverkon (jossa sitten meneekin jo ikuisuus.. :D).
Tänäänkin vain koulussa ollut, ja päästiin peräti 20 minuuttia aikaisemmin... Se opettaja ei yleensä koskaan päästä etuajassa pois, joten siinä sitten hetken aikaa istuskelin aivan ihmeissäni, että päästiinkö me todella jo nyt. Ja sitten hiippailinkin kotiin ja tulin katsomaan Robin Hoodin (2010) loppuun ja nyt odottelen kaverin soittoa. Omnom.
Eikä taida olla muutoin minulla edes viikonlopun suunnitelmista tietoa. Hmm... Lehdet ainakin, mutta sitten ei tiedä.

Huoh, kun tuossa aikaisemmin mietin jo joulun matearilistumista (onkohan edes sana...!? :D), niin ärsyttää vain kun tulee kauheasti mainoksia (ehkä vain töiden takia...) kaikesta. Upeita uusia leluja, kirjoja, elokuvia, huonekaluja, elektroniikka ymsyms... Tokihan itsekkin aina olen halunnut jotain kivaa, muttei sitä enää edes oikein keksi mitä haluaisi ja toisaaltaan haluan vain tiettyjen ihmisten seuraa 'lahjaksi'. Viettää aikaa hyvässä seurassa ja blah. Enkä nyt oikeastaan haluakkaan keltään mitään, en itsekkään aio kenellekkään mitään ostaa. Seuraani toki voin jakaa, ja haleja. Haha.

Ja nytkin jäin sitten selittämään niitä näitä ja en ole varma hukkasinko jo pointinkin matkalla. Mutta ehkäpä jatkan vain tätä musiikin kuuntelua ja odottelemista. ~

10. elokuuta 2011

Ja koulut alkavat kuten aina ~

Kuollut on ollut tämä blogini jo pitkään taas. Asia tosin ehkä johtuu siitä, ettei minulla ole oikeastaan ollut mitään kirjoitettavaa kun ei ole tapahtunut mitään kovin suurta. Koska päivät, joista en ole kirjoittanut, ovat kuluneet aikalailla töissä (jotka päättyivät viime viikon perjantaina) ja tyhmyyksissä. :p
Maanantaina käväisin kaupungilla, ja istuskelin Minnalla kahvilla. :) Ja tiistaina taas sitten kävinkin Helsingissä Talan kanssa shoppailemassa. Tai no en itse kyllä ostanut oikeastaan kuin kulmakynän... Edellisen hukkasin jonnekkin. :D Ja söin varmaan ensimmäisen ja viimeisen tämän kesän pehmiksen! Uh, että se oli täyttävää. x___x Mutta eilen oli kyllä kiva päivä!

Nyt sitten tänään alkaakin koulu, mutta ajattelin nyt tulla jotain päivittelemäänkin, etten ihan kuollut ole. Mutta eiköhän nyt sitten tulekkin taas kirjoiteltua säännöllisemmin kun koulut tuovat takaisin arkirytmin ja niin pois päin. :)

Ja tässä nyt muutama kuva omasta lärvistä, kun tuli kokeiltua ripsiväriä... :D


No mutta jospa sitten tällä kertaa lopettelen tähän, kun ei sitä asiaa löydy ja kohta täytyy muutoinkin suunnata sinne koululle. Käynnistetään tämä viimeinen vuosi nyt sitten. ;)

Ensi kertaan!

19. heinäkuuta 2011

Turku ja Animecon

Noniin, siis viikonloppuhan kului Turussa Animeconin parissa! Mutta siis sitä ennen olikin kirjoittamatonta aikaa muutamisen viikkoa. En kuitenkaan sanoisi, että paljoa olisi tullut tehtyä, lähinnä töitä ja toki rellestystä on riittänyt. Kerran onnistunut heräämään muualtakin kuin kotoa. Ja olen käynyt kaksi kertaa katsomassa uusimman Harry Potterin. Jos kirjaa ajattelee samaa aikaa kun elokuvaa katsoo, se on oikeastaan aika perseestä... Mutta no tehosteita ainakin on. :p Mutta empä nyt rupea mitään erityisemmin siitä kirjoittelemaan.

Desuconin muutama ryhmäkuva tulee tähän väliin nyt sitten;
Kuvaaja: Santtu Pajukanta
Kuvaaja: Timo Virtanen
Kuvaaja: Timo Virtanen

Asiaan eli Animecon. Perjantaina lähdin tätini ja hänen miehensä kyydillä kohti Turkua. He olivat menossa veneilemään Turun lähettyville, ja ajoivat Turun ohi, joten heittivät minut siinä samalla. :) Shizua ja Izaya olivatkin jo omenahotellissa odottelemassa. Omenahotelli löytyi oikeastaan hyvinkin helposti, suora tie asemalta. Omaan huoneeseen pääsy oli kolmen ovikoodin takana. Kun astuin huoneeseen sain huomata, että huone oli kyllä pieni... Kuva oli ollut erilainen, mutta nukkumiseenhan tuo paikka lähinnä olikin. Olisi kuitenkin odottanut jotain vähän hienompaa edes... :D Mutta kun saavuin, lähdimme heti vähän kiertelemään Turkua. Izaya päätti olla makutuomarina minulle, ja hänen ansiostaan ostinki uudet farkut ja kaksi t-paita. Nyt on sitten ainakin yhdet ehjät housutkin taas! ;p Mutta keskusta reissun jälkeen kävimme syömässä ja menimme takaisin hotellihuoneeseen. Katseltiin sitten telkkaria hiukan pitkään ja juteltiin kaikennäköistä. Yö oli hiukan levoton. :D

Lauantai aamuna herätyskello sitten soikin jo kello 7, jotta ehdittäisiin laittaitua, heräillä ja mennä conipaikalle kymmeneksi. Päivän teemana Vampire Knight. Minä siis olin sillon Kaien Crossin 'coolimpi' versio? :D Mitenhän sitä nimittäisi. Shizuo oli Yuuki Cross ja Izaya Zero Kiryu. Tykkäsin kyllä heidän cosseistaan aivan älyttömästi. *___* Hyvältä näytti! Sitten siinä vähän yhdeksän jälkeen alkoikin matkamme kohti conipaikkaa. Alkoi sataa... Se latisti tunnelmaa ikävästi. Sää tuntui latistavan kaikkien oloja paikan päällä. Tosin en ihmettele, kun sataa kaatamalla ja kaikki haluavat sisälle suojaan, niin hiukan tungosta siellä... Mutta oli kyllä kiva päästä cossaamaan taasen. Päivän aikana tuli kyllä kierrettyä coni paikka, sitten kun aurinko oli ilmestynyt sateen sijaan. Syömässä kävimme läheisen hotellin alakerran hesburgerissa. Päivä kului siis Animeconissa ja sen jälkeen menimme hotellihuoneelle hetkeksi rentoutumaan ja vaihtelemaan vaatteita jnejne. ennenkuin lähtisimme Iltabileisiin. Matkalle hotelliin tuli otettua kuvia päivän cosseista eräällä sillalla ja sitten sellaisella laiturisilta hommelilla(?), joka vei meidät aika lähelle hotellia.
Iltabileet olivat kyllä pienenmoinen pettymys... Kun menimme alkoholillisiin. Ne olivat jossakin hienostopaikalla, istumapaikkoja ei löytynyt kaikille edes. Ja siellä EI soinut musiikki! :o Joten aika äkkiä lähtö tuli. Etsittiin sitten jotain muuta kivaa paikkaa, johon olisi päässyt bilettämään, mutta ei oikein löytynyt. Menimme sitten hotellilhuoneeseen ja minä lähdin hakemaan pizzat läheisestä pizzeriasta kaikille. ;p Siinä sitten söimme ja katsoimme jotain leffaa, jonka jälkeen uni taisi tulla jo silmään.

Sunnuntaina herätys olikin jo 6.30, jotta ehtisi pakata myös kaikki tavarat ennen lähtöä. Hotellihuonehan siis täytyi luovuttaa 12.00 mennessä, joten emme sinne voineet enää tavaroita jättää.
Aamulla kuitenkin siinä 7 aikoihin lähdin hakemaan Izayalle limua, alakerran välipalakoneesta (tai mikä lie :D). Tilasin hissin normaaliin tapaan. Hissistä kuului karmea kolina, ja hetken aikaa jo pelkäsin, että hissi on menossa rikki ja ajattelin, että sittenkin menisin portaita. Hissi kuitenkin tuli kerrokseen ja ovet aukenivat. Säikähdin kyllä ihan kiitettävästi, kun sieltä konttasi joku immeinen mustine pitkine hiuksineen ulos... Tuli mieleen kauhuelokuvia... :DD Onneksi ei sentään pitänyt mitään kummia ääniä tämä ihminen. Sitten menin hissiin hänen ohitseen ja näin vielä kun hän jäi katsomaan käytävään, että missä ihmeessä on. Takaisin ylös tullessani hän tuli rappusten suunnasta takaisin hissiin. Hän taisi makoilla hotellin ulkopuolella silloin kun lähdimme coniin.
Mutta kuitenkin kun pääsin takaisin hotellihuoneeseen, laittaituminen alkoi taas. Minusta tuli Shinra Kishitani Durararasta. Ja kas kummaa, Izaya oli Izaya ja Shizuo Shizuo Durararasta. :D Omnom, ja taasen hienoja cosseja. *___* Ensin suuntasimme Izayan ja Shizuon kyydin majapaikalle, jotta he voisivat jättää laukkunsa yms. sinne ja siitä matkamme jatkui conipaikalle. Sunnuntaina oli paljon parempi meininki! Ainakin minusta tuntui siltä. Aurinko paistoi ja ihmiset tuntuivat jotenkin iloisemmilta ja sosiaalisemmilta, jos näin voin sanoa? Ulkona oli kiva hengailla ja nähdä hienoja cosseja. Oli myös kiva kuvailla vähän Izayaa ja Shizuota. ;) Muutama muukin cossaaja tuli toki kuvattua, kun Izaya oli puhemiehenä, Shizuo bongasi upeat cossit ja minä sitten toimin kameramiehenä. Mutta päivä kului oikein mukavasti conissa! Minulla ei tullut ostettua kyllä conista mitään, kun ei löytynyt mitään sellaista, jonka olisin ihan tahtomalla tahtonut. Tai jos jotain olisin halunnut, nin se oli sitten ihan liian kallista jo. Jouduin kuitenkin lähtemään siinä kolmen aikaan kävelemään asemalla, jotta ehtisin kyytiini. Tätini ja hänen miehensä tulivat taas hakemaan minut matkan varrelta. :) Sitten alkoikin matka kotiin, ja kävimme syömässä matkalla. Kotosalla en sitten paljoa tehnytkään, kun olin aika väsynyt.

Maanantai ja tämä tiistai onkin kulunut töissä ja kotitöitä tehden melkein. Joten täytyy katsella taas milloin jaksan kirjoitella, tai milloin kirjoiteltavaa tulee. Seuraavaan kertaan! ;)

Kuvia Animeconista (ja Turusta);

















Ps. Anteeksi, kuvat ovat nyt hyvinkin sekavasti, mutta en jaksa ruveta tappelemaan bloggerin järjestelyn kanssa. >.<

30. kesäkuuta 2011

Hanskani saatan hukata

Hmmh.. Niin se aika vaan kuluu. Hauskaa mulla on ollut, ettei siinä mtn. :)
Mitähän silloin perjantaina? Hmmh... Koko alkupäivän lagailin muistaakseni, ja sitten lähdin erään vanhan ystäväni luokse hetkeksi aikaa iltaa istumaan. Jatkoin siitä sitten matkaani Talan kanssa, kävimme hänen äidin ystävän luona. Istuskeltiin siellä sitten jonkin aikaa ja siitä matka jatkui Amarillon yöhön. Siellä sitten jutskailtiin, tanssittiin ja no mitä kaikkea siellä nyt ylipäätään tehdään. :D Törmättiin kanssa muutamaan tuttuun, ja jatkettiin pilkun jälkeen heidän luokseen vielä hetkeksi 'jatkoille'. Ja siitä sitten joskus suunnistettiin molemmat koteihin päin. Oli kyllä kiva päivä/yö! ;)

Lauantaina sitten taisin taasen lagailla alkupäivän kunnes päivemmällä lähdin erään toisen kaverin kanssa keskustaan. Mäkkärissä käytiin vähän tankkaamassa ja sitten taidettiin mennä pelaamaan biljardia Aleen. Myöhemmin käytiin toisessa paikkaa pelaamassa taas biljardia ja loppuillasta oltiinkin tanssimassa ja istuskelemassa siellä ja täällä. Taisimpa hukata taas kaverini jossain vaiheessa... :D Hän tuppaa aina välillä katoamaan ja minä jään johonkin uuteen seuraani istumaan iltaa. Sinä yönä ajoin suojatien kylttiäkin päin ja tämä uusi seurani sai nostaa ylös. Käytiin vielä pizzalla, minä, kaverini ja kaksi uutta tuttavuuttamme. Joskus viiden aikaan taisin päästä kotiin seuran kanssa. :D
Sunnuntain melkolailla nukuin toisen kainalossa. Hiukkasen kuuma oli... :D Mutta sitten myöhemmin käytiin kahvilla Napsussa ja jotain juteltiin ennen hänen lähtöään. Sitten taisin jonkin ajan päästä nähdäkkin kaveriani ja jauhettiin jonkin aikaa paskaa. Sitten pitikin lähteä suhteellisen aikaisin kotiin, koska seuraavana yönä minulla oli töitä... :D

Maanantai siis alkoi töillä, ja nukuin tottakai töiden jälkeen. Mitähän silloin mahdoinkaan tehdä? Varmaan näin kavereita ja tulin nukkumaan? Ja tiistai meni melkolailla samalla kaavalla. :D
Keskiviikkona oli yöllä lehdet taas. Joku oli ottanut sen pyörän, jolla minä yleensä jaan. Otin sieltä toisen pyörän, ja tietenkin jonkin ajan päästä siitä puhkesi kumi... >.< Että muuten vitutti silloin yöllä. Olin kuitenkin niin lähellä jättöpaikkaa, että talutin pyörän sinne ja vaihdoin pyörää... No kerkesin kuitenkin kuudeksi valmiiksi, mutta niin... Sitten tulin nukkumaan joksikin aikaa ja sen jälkeen lähdin jakamaan näitä ilmaisjakelulehtiä Jakelujuniorit Oy:lta. Sen jälkeen suihkussa käyntiä, koiran ulkoilutus ja ruoka. Sitten eräs kaveri tuli tähän näin hetkeksi ja lähdimme keskustaan. Vietettiin siellä sitten mukava ilta rentoutuen. Onnistuin jopa tilaamaan ilmaisen pizzan... :D Totesin tiskillä etten tilaakkaan kun kortti ei toimi ja ei ole rahaa. (Kortillahan ei muutenkaan edes ollut rahaa... :DD) Sitten se pizzerian työntekijä kuitenkin sanoi, että saan ilmaisen pizzan ja odoteltiin sitten se ennen kuin kotiin suunnistaminen alkoi.

Tänään sitten aikalailla onkin tullut nukuttua, ja sitten hengailin yhden kaverin kanssa tuossa päivällä. Istuttiin ulkona juttelemassa, kun tuolla on niin kiva ilma. :) Sitten tulin vielä kotiin syömään ja vielä myöhemmin lähdin Talaa moikkaamaan. Tai no paavolan koulun pihalle istuskelemaan ja viettämään aikaa. Ja nyt sitten tulinkin kotiin, ja ajattelin että voisin vihdoin kirjoittaa tännekkin jotain taas.

Tosiaan, Desusta ei ole vieläkään tainnut tulla kaikki kuvat, joten en niitä vieläkään lisäile tänne. Katsellaan niitä sitten myöhemmin, kunhan kaikki ryhmäkuvat tulisivat jne.
Mmh.. Ja vkl taitaa mennä rentoillessa kanssa. Nooh, viimeiset kunnon vapaat vähään aikaan... Alkaa oikein mukava työputki maanantaina minulla... Saa nähdä jaksanko edes päivitellä silloin. Animeconiakin tässä jo odottelen. :) Pääsee Turkuun koko viikonlopuksi ja niin pois päin! Voisin kuitenkin laittaa vielä vaikka jonkin biisin tähän loppuun.


Ps. Muistakaa myös lukea Life as words -blogiani ja kommentoidakkin saa. ;)

13. kesäkuuta 2011

Kesä ja sen lämpimät päivät

Eipä ole taaskaan tullut kirjoiteltua melkein viikkoon. Tädilläni en tosin jaksanut erityisemmin edes ruveta säätämään kuvien ja kaiken kanssa, heidän koneellaan. Ja melkolailla siellä ollessa oli koko ajan tekemistäkin. :)

Viime keskiviikko yönä tosiaan olin töissä, ja sitten nukuin muutaman tunnin ja lähdin vielä kotiin jakamaan nuo Jakelujunioireiden lehdet. -.- Sen jälkeen pikaiseen söin ja lähdin Awwieta tapaamaan Lidlille. Awwie tuli yöksi tädilleni. Ilta sujui melko rattoisasti siellä ja leffoja tuli katseltua. Taisin käydä kyllä Talaakin moikkaamassa illan aikana. ;p Seuraavana yönä jouduin kyllä taas lähtemään töihin, mutta mitäs pienistä.
Torstai aamuna sitten noustiin kymmenen aikoihin vissiinkin, ja katseltiin leffoja aamulla. Myöhemmin päivällä lähdettiin keskustaan katsomaan Taju näyttelyn avajaisia? Keskustassa poltettiin yksi patsas siis ja myöhemmin Taide museolla olisi tainnut olla jotain. Ei kuitenkaan jaksanut jäädä sinne odottelemaan, joten lähdin aika aikaisin takaisin tädin talolle. Sen illan taisin peräti rentoilla ihan yksinäni? :) Mutta kuvia torstailta;














Sinä yönä kävi kyllä hiukan huonosti, koska herätyskelloni ei tainnut soida ollenkaan... Joten töihin en mennyt. Silloin se täti siellä vain naureskeli minulle, kun vastasin unen pöpperössä ja pyytelin anteeksi. Heh. Mutta perjantaina ei nyt kovin kummoisia suunnitelmia ollut. Olisi pitänyt lähteä yhden vanhan kaverin kanssa rannalle, mutta sekin suunnitelma muuttui. Näinkin tuota baariseuraani päivällä. Menin asemalle häntä vastaan ja tulimme hengailemaan tädin talolle. :'D Alunperin minun kai olisi pitänyt lähteä hänen kanssaan juomaan, mutta kun töitä seuraavana yönä, niin ei oikein onnistunut. Hän sitten lähti jossain vaiheessa iltaa juomaan jossain eri seurassa.

Seuraavana yönä (lauantain puolella) löysin peräti tieni töihin taas. Ohjaajani senkun jaksaa aukoa kaikesta päätään. Jos kysyn jotain listan asioita, sain vastaukseksi; 'Jos et näe lukea listaa, sinun pitää hankkia lasit'. Atkkrshklg, mutta kun kyse ei ollut näöstäni. D: Ei siinä vikaa ole, en vain ollut kaikesta varma ja ohjaaja on käsittääkseni sitä varten, että saisin kysellä häneltä epäselviä asioita. Mutta ei sitten. Sitten kävin päivällä taas jakamassa Jakelujunioreiden lehdet ja siitä sitten suuntasin keskustaan. Siellä tapasin Talan. Vietettiin aurinkoista päivää siellä ja kuppia otettiin. Illemmalla suunnattiinkin sitten terasille ja klubille tanssimaan. :p

Sunnuntai kului taas hyvin väsyneissä merkeissä. Tätini ja hänen miehensä olivat yön aikana tulleet takaisin kotiinsa, joten se merkkasi myös minulle kotiin paluuta. Siellä hengailin vielä johonkin puoleen päivään. Sain palkan koiran vahtimisesta ja jotain tuliaisia Norjasta. :) Iltapäivällä kävin vielä kahvilla vanhalla ystävälläni. Ajattelin myös mennä ajoissa nukkumaan, ja meninkin. Kännykkäni kuitenkin oli sammunut ja nukuin taas ohi töiden... Ihme, etteivät antaneet vieläkään potkuja... :D Tavallaan odotin niitä, mutta ei sitten.

Tämä maanantai on tosiaan kulunut melkein keskustan suunnalla hengaten. Soitin varhaisjakeluun ja sovittiin, että menen nyt tiistai ja keskiviikko yönä harjoitelemaan muutamaa piiriä myös. Sitten torstai yönä aloitankin yksin jakamaan lehtiä. Karttojakin alueista taidan saada, jotta voin itsekseni käydä katsomassa alueita. Siitäkin saa palkan, kun ilmoittaa kauan aikaa on käyttänyt. :D Samalla soitin itselleni ajan terveydenhoitajan kesävastaanotolle. :p Mutta nyt on herätyskellokin, ja kännykkään herätys niin enköhän herää ensi yönä töihin. :p Tästä alkaakin 8 yön työputki. >-< Tai no välissä yksi yö vapaata kyllä.

Mutta eipä tässä tosiaan mitään sen kummempia ole tapahtunut. :) Sitä vain olen tässä nyt mietiskellyt, kun en ole aivan varma tunnenko ikävää, vai mikä tämä fiilinki on. Jonkinlaista kaipuuta kai, mutta niin pientä ettei paljoa elämää haittaa. Huoh. Unohdan vain ja se siitä sitten. Tai no. En tiedä. Kaipa tuo tuosta. :)
Mutta katsellaan taas milloin jaksan tulla bloggailemaan. Loppuun vielä yksi biisi.

29. toukokuuta 2011

Being stupid isn't so hard, being smart is hard job. Sometimes I lose my control.

Hmmh... Torstaina taisin käydä illemmalla vielä kahvilla Talalla ja katsomassa hänen uutta tulokastaan.
Voisin sanoa, että perjantai oli suhteellisen turha koulupäivä. Ensimmäiset tunnit oli peruttu ja seuraavasta neljän tunnin putkesta pidimme vain kaksi ensimmäistä. Elikkä esittelimme projektityöt ja that's it. Läpi meni. :) Onnistuttiin saamaan Talan kanssa se jotenkin kokoon ja esitettyä. Käyttöohje oli kuulemma hienosti tehty. ~ Sitten kotona hengailin jonkin aikaa, ja lähdin Talalle kahville taasen. Hahah, loppuilta meni mukavasti Disneyn biisejä kuunnellen youtubesta eri kielillä. ;) Oli kiva ilta se.


Lauantai nyt sitten taas oli aaaaivan turha koulupäivä! Mentiin katsomaan kun valmistuvat datanomit saivat todistukset. Wuhuu. Osa ohjelmasta skipattiin yli jostain syystä. Ja joku ihana (not) lapsi päätti ruveta huutamaan ja karjumaan hullunlailla tauolla. Mukavaa kuunneltavaa tuollainen... Sitten odoteltiin yli puoli tuntia, että päästiin kuuntelemaan luokan ohjaajamme muutamat asiat ensi vuodesta. Ja pyh. Kertoi vain, että 10.8 kello 10 alkaa koulu, ja senkin tiedon näette wilmasta. Ja kertoi, että lukkarit laittaa moodleen heti kun ne saa. Ja tämän takia piti raahautua kouluun? :'D
Sen jälkeen riensin kotiin lajittelemaan lehdet loppuun. Sen jälkeen tottakai lähdin ne jakamaan. En muista milloin olisin viimeksi juossut rappusia noin. Ja lehtiä oli ihan liikaa. >.< Sitten lähdinkin iltaa viettämään Talan luokse. Ja se mitä muistan, minulla on ollut kivaa. Mutta jossain välissä sitten olenkin alkanut toilailemaan. Itse en muista...  Mutta näin olen tehnyt, ollut typerä paskiainen ilmeisimmin. Toivottavasti anteeksi saan tämän tyhmyyden. Voisimpa sanoa, etten vähään aikaan aio juoda noin paljoa... Päätin näin. Parempi ehkä niin. Terveellisempää olla juomatta, ja säästään muiden hermot. Bluuh, hope the things go better and I drink less.


Jaah, tänään. Sunnuntai taitaa olla..? Ensimmäinen kokonainen päivä kesälomaa. Empä ole paljon tehnyt. Heräillyt ja lagaillut. Myöhemmin menen heittämään animea Talalle päin ja haen tavaroitani sieltä. Ja sen jälkeen varmaan lähdenkin hakemaan toisesta paikkaa lisää tavaroitani... :'D Sittempä en tiedä.
Huomenna pitäisi tulla tietoa varhaisjakelun harjoittelupäivistänikin. :) Kesän, kun tekee töitä, voisin ehkä saada tarpeeksi rahaa ajokorttiin. Jos ajaisin sen, ja sitten isältäni saisin auton käyttöön. Olisi sitten mukava kruisailla kavereiden kanssa, ja olisihan se ihan kätevääkin omistaa auto ja/tai ajokortti. Ei tarvitse välttämättä aina pyydellä kyytejä tai käyttää junaa ymsyms. Plus ajattelin maksaa kaikki osamaksut pois. ~ Heheeh.


Olisipa Desucon jo! Olisi kiva päästä jo vihdoin sinnekkin. On se selkeästi lähempänä jo, kun kesälomakin alkoi. Niin ja sitä ennen menen tädilleni koiran vahdiksi muutaman viikon ajaksi. Saan asua keskenäni hetken aikaa. ;p Can't wait!


Muuttaah, jospa lopettelin tämän turhan pölinän tähän. Kirjoittelen taas joku päivä, kun siltä tuntuu. Mutta vieläpä tälläinen loppuun;