Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seikkailut. Näytä kaikki tekstit

15. syyskuuta 2011

Maybe it'll be my turn

Huwaah, kuinka olenkaan päässyt laiskistumaan blogin suhteen. Tai no toiseen blogiin kirjoittelen lähes joka päivä jotain. No mutta eipä tässä nyt oikeastaan ole kovin paljoa tapahtunutkaan minulle. Olen ollut koulussa, potkimassa palloa, kävelemässä ympäri ämpäri ja noh.... En tiedä. Seikkaillut tuolla sateessa.

Maanantaina lähdin kävelylle kaverini kanssa, käveltiin eteenpäin vain. Jossain vaiheessa matkaa totesin, etten ole ihan varma mihin päädytään, jos jatketaan vain eteenpäin, että pitäisikö kääntyä takaisin päin. Mutta ei, sehän olisi tylsää. Joten molemmat halusivat eteenpäin jatkaa. Metsä oli paikoittain autio ja pelottavan oloinen. :'D Siellä sitten kertoiltiin kaikkea pelottelu juttua ja niin. Sitten vastaan tuli eräs risteys ja käännyttin, mutta päätös vei meidät umpikujaan. (Y) Joten siis hiukan takaisin päin ja jatkettiinkin alkuperäistä reittiä eteenpäin vain. Jonkin ajan päästä tulikin ihan kunnon autotie vastaan, tai no teollisuusaluettahan tuo oli, tai sen laitamia. Kuulimme rekan äänen, ja sitten pääsin juuri toteamaan, että kuitenkin on sellainen tappajarekka, jossa ei ole kuskia ollenkaan. Hetken päästä sitten meidän taakse kääntyi pakettiauto ja käännyimme molemmat katsomaan sitä, sen valoja. Eiköhän sitten molemmat ala huutaa kauhusta... :D Hahah. Sitten jatkettiin sitä teollisuusaluetta pitkin kävelyä, kunnes löytyi jo tuttu alue ja siellä sitten käveltiin ja alkoi sataa kivasti. Kastuttiin kokonaan, ja pidin sitten yhden naisen komiikkashowta vaihteeksi. Sitten lätäkötkin piti käydä läpi... Oli kyllä ihan mielenkiintoinen reissu! ;p

Ja tokihan tässä hiukan uusiakin asioita on tapahtunut ja hiukan hämmentynyt olen. Kaikkeen oppii? Heheh. Empä nyt tuosta asiasta sen tarkemmin rupea kirjoittelemaan tai pohdiskelemaan täällä. :p Bluh.

Ja huomenna sitten pitämään hauskaa! Irroittelua arjesta. :) Toisin sanoen, toivotan jo nyt hyvää viikonloppua kaikille!

Lol, it's me.

15. toukokuuta 2011

Näethän sen typerän hymyn huulillani?

Niin se Blogger vaan meni ja kaatui joksikin aikaa... Palautti sitten sen myötä kaikki poistamani tekstitkin takaisin. Eipähän tuosta onneksi haittaa ollut, uudelleen vain poistin. Jouduin tosin taas uudelleen kaikki muutokset tekemään. Mitäpäs pienistä?

Mitähän sitä kertoisi? Perjantaina koulussa ainakin oli hiukan väsynyt meininki tai no perus perjantai. Ei olisi erityisemmin jaksanut keskittyä, mutta kyllä sekin päivä siitä kului. Sen jälkeen tulin kotiin kuluttamaan muutaman tunnin aikaani.
Illemmalla kävin tervehtimässä Talaa ja  hengailin siellä sitten hetken aikaa. Sen jälkeen suuntasin tapaamaan toista kaveriani. Piti olla jonkinnäköisenä makutuomarina ja ottaa muutama kuva uusista vaatteista? Minähän olenkin niin paras makutuomarin hommiin... :'D Siinä kuitenkin kului aikaa mukavasti ja sen jälkeen tulin kotiin katsomaan Soul Eateria.
Tavallaan minut huijattiin soittamaan yksi puhelu, mutta mitäpäs pienistä. Ihan hyvä asia se oli, että soitin kuitenkin. Oli mukavaa jutella. Puoli kolmen aikaa mietin jo nukkumaan menoa, mutta sitten puhelimeni päättikin soida ja sinne jäi se nukkumaan meneminen. Lähdin seikkailemaan kaverin luokse. :p Siellä sitten vietinkin muutaman tunnin aikaani jutellen animesta ja vähän muustakin. Päädyin myös katsomaan hänen kanssaan yhtä anime sarjaa. Olisin toki voinut jäädä sinne vielä katselemaan animea, kun hän oli menossa nukkumaan, mutta olisin tainnut vain itsekkin nukahtaa tai jotain. Joten lähdin sitten kotiinpäin pyöräilemään, kun lehtien jako seuraava päivänä... Muutoin olisinkin voinut sinne jäädä nukkumaan. :D Taisipa johonkin kuuteen tai viiteen mennä.

Lauantaina heräsin suhteellisen myöhään ja melkein heti aloitinkin lehtien lajittelun ja sitten niiden jakamisen. Sen jälkeen piti siivoilla, tiskata ja käydä kaupassa. Sitten Tala tulikin tänne meille. ;p Istuttiin iltaa täällä sitten kunnes päätimme lähteä hänen luokseen katsomaan euroviisuja ja ottamaan vähän kuppia. Oli mukava ilta ja euroviisujen katselu seura oli mahtavaa. ♥ Viisut taas olivat mitä olivat... :D

Nyt sitten taitaakin tämä sunnuntai kulua istuskellessa. Ihan hyvä vain taitaa olla, väsyttää nimittäin. Rentoillen siis ja voisin katsoa tuon Soul Eaterin loppuun. Mmh...


Jaah, mitähän oikein selitän. Eipä minulla mitään erikoista asiaa ollutkaan, kunhan kirjoittelen. Näinhän se menee, mutta katsellaan taas milloin kirjoittelen! ~

♥
Loppuun vielä;

Olenhan hullu,
siksi rakastan.
Olenhan typerä,
siksi yritän.
Olenhan kokematon,
siksi pelkään.

Kuitenkin tahtomani,
niin mahdoton.
Peräännyn.
Annan mahdollisuuden.

Kerro minulle;
miksen se olisi minä?

Sinä tiedät,
minä tiedän,
hänkin tietää.
Miksei mitään tapahdu?
Koska;
en uskalla mitään tehdä.