Taas on tovi vierähtänyt tässä kirjoittamatta. Mutta mitäpäs tuossa, loma kului miten kului. Loman keskiviikkona oltiin juhlimassa minä, kihlattuni, Minna ja hänen ystävänsä ainakin. Porukkahan toki vaihtuikin illan aikana, lisääntyi ja pienentyi. :D Mutta olihan tuo hieno ilta, vaikka minulla lujaa menikin. Torstaina oikeastaan vain nukuin, ja perjantaina menin erään kaverin luokse, koska siellä oli hyvää porukkaa. Perjantai ilta kului siis siellä.
Heh, ja lauantai kului siinä, että kävin kihlattuni luona ja sen jälkeen tulimme meille. Täällä sitten uusi vuosi tulikin vietettyä leffoja katsellen ja muutama jakso animea. Omnom, oli se kuitenkin hieno uusi vuosi. ♥
Sitten viikko kuluikin töissä taasen, mitäpä sielläkään. Katselin harjoituksen loppuun ja sain muutaman pienen homman viikon aikana. Ensi viikolla sitten pitäisi kuulemma katsella minulle tuota opinnäytetyön aihetta. Ja torstaina töissä sai vielä ilmaisen hieronnan! :D Mutta torstainahan tuo viikonloppu taas alkoikin, ja perjantaina olin kahden Minnan ja toisen Minnan kihlatun kanssa juhlimassa. Tosin jäin jossain vaiheessa Minnan kanssa kahden, kunnes löytyi muutama luokkalaiseni ja sitten eräs ystäväni. Heh, ja aamuyöllä sitten käytiinkin syömässä ja päästiin kyydillä kotiin.
Eilinen eli lauantai päivä kuluikin siihen, että aluksi piti jakaa lehdet. Heh, yksi mummo antoi minulle liköörikarkkeja, koska olen jakanut niin hyvin. :'D Ja sitten lagitin himassa jonkin aikaa, ja taisin katsoa leffaa. Illemmalla sitten kihlattuni tuli hakemaan minut siskonsa ja tämän ystävän kanssa. Mentiin katsomaan Sherlock Holmes: Varjojen leikki. Oli kyllä ihan hyvä leffa. :) Ja seura oli mukavaa. Sen jälkeen sitten oli jonkin aikaa ajelua yms. ~
Katsellaan nyt sitten mitä sitä tälle päivälle keksisi. Voisin vielä muutaman kuvan laittaa, ja sitten se on ensi kertaan.
Eräänä päivänä sain ikkunani väliin uuden lemmikin.
Nooh, pääsipä tässä jo taasen viikko vierähtämään viime kirjoituksesta. Mitäs kaikkea tässä onkaan tullut tehtyä? Maanantaina suuntasin Keravalle ystäväni luokse, hänen vauvansa syntymäpäivää juhlistamaan jälkikäteen ja syömään jämiä. :D Hahah, mutta kivaa aikaa oli siellä! Sain leikkiä kehittävästi legoilla ja sitten selailtiin kirjoja. Ja meinasin itsekkin tulla syödyksi. Suhteellisen myöhäksi tuo päiväkin meni.
Sitten tiistaina hengasinkin Talan kanssa! Hän leikkasi ja värjäili hiuksiani taasen. Kiitos hänelle! ♥ Omnom, on taas kivan punaiset hiukset ja lyhyehköt. Ja toki siinä kahviteltiin ja höpäjättiin kaikkea. Mukavaa aikaa, mukavaa aikaa. Sitten vielä suuntasin lähikapakkaan limulle hetkeksi.
Keskiviikosta nyt ei mitään erityistä ole, kun lehdet silloin vain oli. Eikä torstainakaan nyt mitään kummempia ollut, tuli vain katseltua Love Hinaa kaverin kanssa. :D Perjantaina sitten pyysinkin Talaa kahville keskustaan koulun jälkeen ja siellä hetki oltiin, kunnes mentiin Talan luokse kahville. (Kahvin kulutus on silloin tällöin kovin suurta.) Sitten takaisin keskustaan suunnattiin ja siellä pyörittiin vielä. Ja päätin myöskin hengata Talan kanssa niin kauan kunnes hänen kaverinsa juna saapuisi asemalle. Kivaa oli. ~ Siitä sitten suuntana oli paavola, ja koirien ulkoilutus reissu. Ja limulle istumaan.
Eipä tänäänkään ole ollut kuin lehdet ja sitten tuota Love Hinaa olen katsellut ja leffan. Iltaa pitäisi istua sitten vielä illemmalla. Nooh, suhteellisen perus viikonloppu tulossa. ^^ Piakkoin vielä keskustassa käymään kaverin kanssa ja sitten varmaan jo koirien ulkoilutus taasen. Huh. Mutta eipä minulla taida olla muuta. Joten tässä tämä tältä kertaa. ~
Heipä, hei taasen. Tiistaini taisi mennä koulussa, lagaillessa ja kavereiden kanssa. Koulussa oli taisi olla hiukan turhempi englannin tunti, ja sitten projektityötä. Se ei tainnut vain kovin paljoa silloin edetä. :'D Ja koulun jälkeen taisin tosiaan tulla suoraan kotiin vain. Kai? Illemmalla sitten menin yhden kaverin luokse kahville ja makutuomariksi jälleen. Minä ja mun makuni ollaan niin mauttomia kyllä... Sen jälkeen menin vielä käymään Talan luona tupakalla. ;p Siinä hetken aikaa jauhoin, mistä nyt aina muutoinkin jauhan. Haha. Mutta olihan tuo mukava ilta.
Muutama kuva tältä ajalta. Oikeastaan kaikki tiistailta, paitsi kaksi ylintä eiliseltä.
Keskiviikkona sitten päätin herätä aikaisemmin, jotta ehtisin lehdet jakamaan. Noh... Ei se mennyt ihan minun suunnitelmani mukaan. Heräsin ennen herätyskelloa jo, mutta lehdet tulivat vasta yhdeksältä ja siinä oli 8 tuotetta. x____x Jos tavaraa on noin paljon, tuodaan yleensä osa mainoksista jo etukäteen! Olisin siis saanut lajiteltua etukäteen osan ja olisin päässyt helpomalla aamulla. Mutta ei, kaikki tuotiin tällä kertaa samaanaikaan, joten ehdin melkein lajitella kaikki lehdet ennen koulua, mutten jakaa...
Sitten lähdin kouluun, alkoi satamaan. No ajattelin, että hemmetit mitään sateenvarjoa tai sadetakkia otan. Tihkua se vaan on. Sitä paitsi ei pyörällä ajo olisi oikein onnistunut sateenvarjon kanssa, ja takki nyt ei olisi suojannut sen enempää kuin se mikä minulla oli päällä. Lopputulos oli se, että vettä tuli ihan mukavasti ja kun pääsin koululle housut ja hiukset olivat ihan mukavan märät. Heh... Sitten käytiin koulun kahvilan puolella Talan kanssa, ja kun tulimme hetken päästä pois sieltä, niin eiköhän se aurinko paistanut. :) Sitten meillä olikin taas projektityötä ja sen jälkeen ATK-laitehankintoja. Näköjään selviydyttiin kunnialla ATK-laitehankinnoistakin, vaikka tehtävät palautettiin myöhässä. :'D Kotiin tulomatkakin meni rattoisasti jutellen ja taisimpa taas tunnin kuluttaa kotimatkaani aikaa...
Samaten kun lähdin jakamaan lehtiä. Tulin ulos, alkoi satamaan. Suojasin lehdet, en mieluusti niitä kastelisi... Ja niitä tuppasi olemaan taas vähän turhan paljon yhteen keikkaan, mutta kaiken kerralla sain. Sitten kun pääsin lähtemään ja olin ensimmäisellä talolla, niin eiköhän sade taas lakkaa. :) Kiitos sade. No mutta lehdet tuli jaettua ja sen jälkeen taisin näyttää siltä, etten jalkojani enää jaksa nostaa. Sen jälkeen taisinkin vain käyttää koiria pikkuveljeni kanssa. Sitten taisin peräti viettää rauhallisen illan, kotosalla istuen. Oleilin kotona ja datailin. Kirjoittelin.
Hmmh... Tänään sitten taas vaihteeksi koulussa. Kas kummaa. Taidetta ja kulttuuria ensimmäisenä, tehtiin viimeiset tehtävät jotenkin ja melko pian päästiin pois. Puolisen tuntia taisi jäädä lagailu aikaa. Sitten jatkoimme projektityötä, tai no... Loppuun se kai tehtiin..? Hahah, en ole ihan varma mitä meidän työ on, mutta kai se jollain tasolla on onnistunut...? Ainakin siltä osin, mitä teimme vielä silloin kun 'aivomme' olivat paikalla. Poltettiin tiedostot levylle jnejne. Enpä tiedä kuinka meidän käyttöohjeen kävi, ja miten tietokanta nyt oikeasti toimii. Ainakin painikkeet saatiin toimimaan! Lol. Levynkannet failasivat pikkasen. Eivät olleet tarpeeksi korkeat ja olivat liian pitkät. Hahah. Ja sitten odotimme tunnin pituisen ruokailun ajan, että pääsemme englannin tunnille, jolla saamme vain nähdä kokeet ja häipyä. Kyllä mustaki on kivaa venata tunti, että olen vartin ehkä tunnilla... :D
Nyt sitten vain kotona lagailua taitaa olla ellen sitten noita Pirkka-lehtiä lähde jakamaan, kun lupa jakaa jo tänäänkin. Ajattelin kyllä, että voisin ne jakaa. Odottelin nyt kuitenkin, että eräs ystäväni soittaisi, että menisin näkemään häntä ensin. Palauttaisi pelikortit, sitten voisin ehkä lähteäkkin. Muutoin taidan jakaa ne huomenna, koska lauantaiksi en niitä jätä. Liian painavaa olisi. Izaya ja Shizuo ehtivätkin jo käydä tuossa hakemassa postia. ;p
Yksin valveilla istun,
haaveillen mahdottomasta.
Istun hiljaa,
tuijotan seinää.
Mietteitä, vihlaisuja, muistoja.
Hymyilen typerästi seinälle,
naurahdan.
Havahdun, nousen,
lähden unia etsimään.
Mmh... Ehkäpä lopettaisin tämän selittämisen tähän sitten tältä kertaa. Katsellaan taas milloin kirjoittelen uudelleen. Varmaankin viikonloppuna. Lauantaina loppuu koulu, ja silloin olisi tiedossa rentoutumista hyvässä seurassa. ;) Talan luona. Enää huominen ja ylihuominen.
Nooh tarkemmin sitten viikonlopusta myöhemmin. Kiitos lukemisesta. ~