Hmmh... Torstai iltani ei kyllä viime viikolla loppunut siihen blogaukseeni. Se ilta vähän venähti. Mutta eipä tuo erityisemmin minua haitannut, kun en seuraavana aamuna kovin pitkään kuitenkaan nukkunut. Heräsin ennen herätyskelloani... :D
Tosiaan perjantaina, meidän projektiryhmämme oli pienentynyt jo kiitettävästi. Jotenka minä ja Izaya esitimme käyttöohjeen sisällön luokallemme. Esitimme kyllä niin aktiivisen näköisinä, että... Kuulostimmekin siltä, että kiinnostaa. Hahah, mutta kaipa se ihan hyvin meni. Aloitimme myös tekemään seuraavaa juttua tunneilla, mutta keskittymiskyky ei ollut mikään paras. Alkoi olla ilmassa perjantai väsymystä. ;p
Mitähän mahdoin tehdä koulun jälkeen...? Lagin vissiin jonkin aikaa kotona. Ah, ai niin. Kävin tapaamassa erästä ystävääni kaupungilla pikaisesti. Sitten illemmalla lähdin Izayan luokse hengailemaan. Tosin sinne lähtiessäni vedin näyttävästi nurin. Tai no otin normaalia kovemman lähdön ulko-ovesta. Astuin ohi rappusesta tai jotain. Ja fiiiuuu. Olin nurin maassa. Nenään pienimuotoisia naarmuja, toisessa kädessä kämmenessä naarmuja ja toisessa kädessä kyynärpäässä. Toisessa jalassa muutama pieni mustelma ja naarmu, kun taas toinen jalka kärsi enemmän ja polvi auki, ja kaksi suurempaa mustelmaa + pieni turvotus. :'D Kuitenkin pomppasin vain ylös maasta, aloin nauramaan ja lähdin pyöräilemään. Sitten vietin iltaa Izayalla siis. Myöhemmin vielä tapasin tooodella vanhan ystäväni, päiväkodista asti tunnettu. Hetken aikaa höpöteltiin.
Lauantaina sitten jaoin lehdet melko ajoissa, ja sen jälkeen menin tädilleni. Koiravahtina olin. Käytin siis koiraa, datailin, kuuntelin musaa ja luin hetken. Jossain välissä lähdin keskustassakin käymään. Oli kyllä mukavaa olla yksin vähän aikaa. :p Iiihan rauhassa. Juh. Empä kerro tarkemmin sitten siitä.
Eilen olikin taasen sunnuntai. Empä ollut nukkunut kuin muutaman tunnin, mutta se sitten johti siihen, että olin aivan liian yliaktiivinen selittäjä jonkin aikaa. Aika pitkälle iltapäivään jaksoin selittää selittämästä päästyäni. Sitten alkoikin väsymys pukata päälle. Nukahtelin tähän koneelle. Haha, kivoja piuhojen kuvia käsissä. Nukuimpahan puolisen tuntia lisää. Sitten kävin vain valtsussa ostamassa jotain leffa mässyä. Sen jälkeen melkolailla suuntasinkin elokuvateatterilla, jossa minun oli määrä tavata Izaya ja Shizuo. Kävimme siis katsomassa Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä. Sain vihdoin käytettyä ilmaisliput pois. Ja leffa oli minusta hyvä. Jack Sparrow. ♥ Semmonen musta vielä tulee (tai sitten ei).Hahah, hauskakin oli. Leffa seura myöskin oli hyvää. ;) Sen jälkeen suuntailin kotiin ja hetken olin koneella. Painuin melko pian nukkumaan, koska väsynyt olin. Vaikka mieluusti olisin jutellut erään ihmisen kanssa. :p
Tänään...? No empä erityisen paljon ole tehnyt. Aika usein lagailen maanantait. Ei siinä mitään vikaa ole. Tosin kävin nyt kyllä mummolla ja vaarilla siivoilemassa, kun he tulivat matkoiltaan vihdoin. Siellä muutaman tunnin kulutin aikaani. Sen jälkeen takaisin kotiin ja täällä hengailin. Sitten kävin tämän vanhemman ystäväni kanssa tupakalla ja jatkoin matkaa Izayan luokse koulutehtäviä tekemään. Noh, nyt on tärkeimmät tehtävät alta pois! :)
Hmmh... Ja nyt sitten olen naureskellut täällä itsekseni ja hymyillyt typerästi näytölle. Niin se vain menee. Toivoa, toivoa... Ehkäpä.
Voisin kyllä kohta puoleen suunnitella nukkumaan menemistä, kun kerran huomenna on peräti koulua. Näinhän se menee. Ah, ja anteeksi kuvattomuus, mutta sateinen päivä pilasi suunnitelmani ottaa kameran mukaan. Lisäksi vielä myöhemmin unohdin ottaa sen mukaan. Tällä kertaa siis ei kuvia myöskään, koska en arkistojakaan jaksa kaivella tänne.
Wish me luck,
okay?
This time I'm really trying,
trying to succeed.
Sometimes I'm wondering,
can I be too much myself,
am I too enthusiastic?
Haha, U know what I mean?
I am talking too much,
I am making myself fool,
I am missing.
All just because I'm interested in?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti