Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit

13. kesäkuuta 2011

Kesä ja sen lämpimät päivät

Eipä ole taaskaan tullut kirjoiteltua melkein viikkoon. Tädilläni en tosin jaksanut erityisemmin edes ruveta säätämään kuvien ja kaiken kanssa, heidän koneellaan. Ja melkolailla siellä ollessa oli koko ajan tekemistäkin. :)

Viime keskiviikko yönä tosiaan olin töissä, ja sitten nukuin muutaman tunnin ja lähdin vielä kotiin jakamaan nuo Jakelujunioireiden lehdet. -.- Sen jälkeen pikaiseen söin ja lähdin Awwieta tapaamaan Lidlille. Awwie tuli yöksi tädilleni. Ilta sujui melko rattoisasti siellä ja leffoja tuli katseltua. Taisin käydä kyllä Talaakin moikkaamassa illan aikana. ;p Seuraavana yönä jouduin kyllä taas lähtemään töihin, mutta mitäs pienistä.
Torstai aamuna sitten noustiin kymmenen aikoihin vissiinkin, ja katseltiin leffoja aamulla. Myöhemmin päivällä lähdettiin keskustaan katsomaan Taju näyttelyn avajaisia? Keskustassa poltettiin yksi patsas siis ja myöhemmin Taide museolla olisi tainnut olla jotain. Ei kuitenkaan jaksanut jäädä sinne odottelemaan, joten lähdin aika aikaisin takaisin tädin talolle. Sen illan taisin peräti rentoilla ihan yksinäni? :) Mutta kuvia torstailta;














Sinä yönä kävi kyllä hiukan huonosti, koska herätyskelloni ei tainnut soida ollenkaan... Joten töihin en mennyt. Silloin se täti siellä vain naureskeli minulle, kun vastasin unen pöpperössä ja pyytelin anteeksi. Heh. Mutta perjantaina ei nyt kovin kummoisia suunnitelmia ollut. Olisi pitänyt lähteä yhden vanhan kaverin kanssa rannalle, mutta sekin suunnitelma muuttui. Näinkin tuota baariseuraani päivällä. Menin asemalle häntä vastaan ja tulimme hengailemaan tädin talolle. :'D Alunperin minun kai olisi pitänyt lähteä hänen kanssaan juomaan, mutta kun töitä seuraavana yönä, niin ei oikein onnistunut. Hän sitten lähti jossain vaiheessa iltaa juomaan jossain eri seurassa.

Seuraavana yönä (lauantain puolella) löysin peräti tieni töihin taas. Ohjaajani senkun jaksaa aukoa kaikesta päätään. Jos kysyn jotain listan asioita, sain vastaukseksi; 'Jos et näe lukea listaa, sinun pitää hankkia lasit'. Atkkrshklg, mutta kun kyse ei ollut näöstäni. D: Ei siinä vikaa ole, en vain ollut kaikesta varma ja ohjaaja on käsittääkseni sitä varten, että saisin kysellä häneltä epäselviä asioita. Mutta ei sitten. Sitten kävin päivällä taas jakamassa Jakelujunioreiden lehdet ja siitä sitten suuntasin keskustaan. Siellä tapasin Talan. Vietettiin aurinkoista päivää siellä ja kuppia otettiin. Illemmalla suunnattiinkin sitten terasille ja klubille tanssimaan. :p

Sunnuntai kului taas hyvin väsyneissä merkeissä. Tätini ja hänen miehensä olivat yön aikana tulleet takaisin kotiinsa, joten se merkkasi myös minulle kotiin paluuta. Siellä hengailin vielä johonkin puoleen päivään. Sain palkan koiran vahtimisesta ja jotain tuliaisia Norjasta. :) Iltapäivällä kävin vielä kahvilla vanhalla ystävälläni. Ajattelin myös mennä ajoissa nukkumaan, ja meninkin. Kännykkäni kuitenkin oli sammunut ja nukuin taas ohi töiden... Ihme, etteivät antaneet vieläkään potkuja... :D Tavallaan odotin niitä, mutta ei sitten.

Tämä maanantai on tosiaan kulunut melkein keskustan suunnalla hengaten. Soitin varhaisjakeluun ja sovittiin, että menen nyt tiistai ja keskiviikko yönä harjoitelemaan muutamaa piiriä myös. Sitten torstai yönä aloitankin yksin jakamaan lehtiä. Karttojakin alueista taidan saada, jotta voin itsekseni käydä katsomassa alueita. Siitäkin saa palkan, kun ilmoittaa kauan aikaa on käyttänyt. :D Samalla soitin itselleni ajan terveydenhoitajan kesävastaanotolle. :p Mutta nyt on herätyskellokin, ja kännykkään herätys niin enköhän herää ensi yönä töihin. :p Tästä alkaakin 8 yön työputki. >-< Tai no välissä yksi yö vapaata kyllä.

Mutta eipä tässä tosiaan mitään sen kummempia ole tapahtunut. :) Sitä vain olen tässä nyt mietiskellyt, kun en ole aivan varma tunnenko ikävää, vai mikä tämä fiilinki on. Jonkinlaista kaipuuta kai, mutta niin pientä ettei paljoa elämää haittaa. Huoh. Unohdan vain ja se siitä sitten. Tai no. En tiedä. Kaipa tuo tuosta. :)
Mutta katsellaan taas milloin jaksan tulla bloggailemaan. Loppuun vielä yksi biisi.

7. kesäkuuta 2011

Kokemuksia uusia kokoan

Empä ole vähään aikaan kirjoittanut tänne. Asiaahan olisi voinut ollakkin, ei vain ole yksinkertaisesti huvittanut kirjoittaa. Tai en ole jaksanut. Seuraakin melkein koko ajan ollut, joten tavallaan ei ole ollut aikaa kirjoitella. Sillä tässä on tapahtunut kaikenlaista. Tai no olen kirjoittanut kyllä runo blogiini suhteellisen paljon, kun sinne on helpompi kirjoittaa. Voin tavallaan kirjoittaa vapaammin ja lyhyemmin. Hetken mielijohteesta sinne kirjoittelen. Mutta tsekatkaa ihmeessä täältä. Olen nyt siis ollut vahtimassa tätini koiraa viime torstaista asti. :)

Mitä kertoisin tästä koko ajasta, kun en ole kirjoitellut? Nooh, en kyllä muista mitä viime viikon maanantaina edes tein...? Mutta tiistai meni erään vanhan ystävän seurassa, kun lähdin extempore kahville! Oli kyllä mukava istua päivää silloin auringossa ja sitten illemmalla ottaa muutama ja ajella ympäriinsä. Auto tosin jäi loppuillasta Teboilille... Onneksi saatiin kyyti takaisin. :)

Keskiviikkona taisin jakaa lehdet, ja sitten illemmalla lähdin erään toisen ystäväni kanssa baareihin kiertelemään. Kakkosille lähdettiin, mutta yhteen ja samaan baariin jäätiin istumaan ja pelaamaan biljardia. Biljardia on kiva pelata! :p Sinä iltana eksyin ihan väärään suuntaan Hyvinkäätäkin ja kenkiin meni hermot. Paljain jaloin seikkailin tuolla kaduilla ja nokkospuskassa. Haha, ja neljän aikaa taisin kotiin päästä nukkumaan.

Torstaina sitten tulinkin tänne tädille koiran vahdiksi. Hyvinhän tuokin päivä meni, kun on kiltti koira. :) Hengailin täällä hetken aikaa ja lähdin taasen baareilemaan ystäväni kanssa. Tällä kertaa seura löysi meidät paikan päältä. Haha, menin sitten vielä majoittamaan tuon seuralaisen illan päätteeksi. Mikäpäs siinä. Oli mukava nukkua jonkun vieressä piiiiitkästä aikaan. Ja täytyy taas sanoa taas, että on hyvin mielenkiintoista, että yleensä aina kaikki muut näkevät minun ihastuneen, ennen minua itseäni. Tarvitsen aina hetkisen aikaa yksinänikin ennen kuin välähtää. Onneksi minulla on kuitenkin tapani löytää ihmiset, jos niin vielä jälkikäteen haluan. :p

Sitten perjantaina tuo seurani lähti kahteen mennessä suunnilleen ja tähän tuli kaksi muuta kaveria hengaamaan. Grillailtiin pihalla ja istuttiin iltaa rauhassa täällä. Eipä tuo perjantai kovin erikoinen ollut.

Lauantaina sitten ei ollut suunnitelmia alunperin ollenkaan. Paitsi tuo lehtien jakaminen, elikkä suuntasin kotiin silloin käymään. Hengailin siellä suhteellisen pitkään ja sitten lähdin takaisin tänne. Koiraa piti ulkoiluttaa. Mutta matkan varrelta sain taas kaverin seuraani. :) Tultiin tänne kattomaan leffaa ja sitten hänen poikaystävänsä tuli myöskin tänne. Käytiin myös katsomassa vähän mikä meininki keskustassa on päättäjäisten ansiosta. Nojaa.. Eipä kovin kummoinen ollut. Tultiin tänne takaisin ja otettiin toinen kaveri mukaan myöskin katsomaan leffaa. Itse nukahtelin kyllä jo elokuvan aikana... Mutta sitten toinen kavereistani jäi poikaystävänsä kanssa tänne yöksi. Mukava ilta oli.

Sunnuntaille minulla oli vielä vähemmän suunnitelmia. Ei niin mitään. Aamupäivästä kaverikin lähti kotiin. Eräs perhetuttu tuli kahvilla ja tupakalla käymään täällä ja sitten äitini ja hänen miesystävänsä tulivat grillaamaan tänne. Sain aamupalan sitten siinä samassa. :p Eivät he kauaa tässä viipyneet, joten loppupäivä jäi aika tyhjäksi. Baariin taas pyydettiin, mutta ei erityisemmin inspiroinut. Mutta sitten tämä baari seuralaiseni päätti, että olen hänen kanssaan sinä päivänä. Joten hän tuli tänne päiväksi ja illaksi hengailemaan. Meni kyllä taas yli puolen yön tuokin hengailu. Hahah, mutta minulla oli mukavaa aikaa. Aloitettiin katsomaan Avatar elokuvaa myöskin, mutta ei sinä päivänä päästy loppuun.

Maanantaina sitten pyörinkin vähän siellä ja täällä. Lähdin cittariin moikkaamaan Izayaa, ja melko pitkään siellä hengailin. Sitten kävin äkkiä kotosalla ja tulin takaisin tänne tädilleni. Eikä mennyt kauaakaan, kun Izaya ja Shizuo tulivatkin jo tänne. Hiukan siitä eteenpäin ilmestyi Jasukin tänne ja vielä vähän eteenpäin niin baariseurani ilmestyi. Baariseurani oli kyllä jo muutoinkin kysynyt edellisenä iltana voiko tulla yöksi ja niin hän myös tuli. Meidän piti grillata porukalla, mutta se jotenkin jäi. Ensin Jasu lähti ja sitten joutui Shizuo lähtemään töihin. Joten me kolme jäimme tänne hengailemaan ja päätimme grillata muutaman voimalla. Izaya toimi oivana grillimestarina. ;) Mutta oli mukava ilta! Ja illemmalla katsoin seurani kanssa Avataria loppuun päin, muttei vieläkään päästy loppuun...

Tänään sitten tuo seurani taas aamulla joutui lähtemään. Mutta sitten lähdin käymään taas cittarissa moikkaamassa Izayaa ja siitä tulin takaisin tänne odottelemaan, että eräästä vanhasta ystävästäni kuuluisi. Hän tuli tänne hengailemaan ja hiukan siitä myöhemmin Izaya ja Shizuo tulivat tänne myös. Grillaus uudelleen, koska eilen ei onnistunut niin suunnitellusti. Mutta Izaya toimi tänäänkin oikein hyvänä grillimestarina. ;) Syötiin siinä sitten massut täyteen, juteltiin ja naurettiin. Oli hauskaa! Ja loppuillan olen tässä lagaillut ja päätin katsoa tämän Avatarin nyt sitten yksin loppuun. Ei se muuten koskaan lopu! Kohta tosin pitäisi mennä nukkumaan, kun yöllä on pakko suunnata jo töihin! >.< Ja aamupäivällä lisää töitä! Sitten kaveri tulee tänne yöksi. :3

Hahah, tuosta ihastumisesta... Tuskimpa mitään vakavaa koskaan tuleekaan. Mutta päätin nyt itse ottaa kaiken ilon irti siitä mitä nyt vain saan. Rakastan läheisyyden tunnetta yllättävän paljon, vaikka liika läheisyys saattaa ruveta ahdistamaan. Positiivisella mielellä kuitenkin aion ottaa kaiken ilon irti! ;p Hahah, empä nyt oikein tiedä. Empä nyt oikein tiedä mitä muuta kertoa. :o Tässäkin taitaa olla jo ihan liikaa. Kuvia ei ole, koska en ole kuvaillut oikeastaan ollenkaan tai sitten en ole varma saanko julkaista kuvia. No laitan nyt sitten edes musiikkia tähän loppuun. Hyvää kesän jatkoa kaikille! :)