Näytetään tekstit, joissa on tunniste zoom. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste zoom. Näytä kaikki tekstit

11. huhtikuuta 2013

Elämää vain

Tekeepä mieleni jotain kirjoittaa, joten kirjoitellaan vaikka tänne sitten. Eipä kyllä mitään kovin ihmeellisiä ole tapahtunut. Töissä melkolailla aika kulunut.

Viime viikolla olin vapaalla muistaakseni torstain ja perjantain. En ihmeempiä tehnyt. Perjantaina toki näin hyvää ystävääni kahvin merkeissä ja kuulumisten vaihdossa. Sitten vielä illalla istuttiin iltaa porukalla hänen luonaan, ja sitten kävin hetken hengailemassa heidän kanssaan baarissa. Toki sitten itsepäisenä piti päästä hetkeksi vielä Zoomiinkiin istumaan yhdelle. :') Jonka jälkeen matkani meni melkolailla suorinta reittiä kotiin. Piti saada unta palloon, koska lauantaina oli pitkä työpäivä. Tosin päädyin kuitenkin vielä koneelle vuodattamaan asioitani pitkäksi aikaa. Tosin kuuntelijan ansiosta, olo parani kummasti. ♥ Hahah.

Ja tosiaan, lauantaista tähän päivään saakka olen ollut joka päivä töissä. Ja olen vielä huomisen ja ylihuomisen. Sitten odottaa kolmen päivän vapaat. ♥ Eipä nuo ole olleet kovin pitkiä vuoroja, lukuunottamatta lauantaita. Mutta tänään olisi ollut jo sellainen olo, että ei olisi yhtään huvittanut mennä töihin. Aina ei vaan jaksaisi. Enkä oikeastaan kovin ihmeellisiä ole sen lisäksi tehnyt. Valvonut liikaa, ja ollut hiukan ylienergisen sekaisin. Nähnyt muutamaa kaveria, ollut koneella.

Kuitenkin, kunhan jaksan vielä nämä muutamat päivät töissä, niin lauantaina odottaa palkinto. Mennään kaverin kanssa grillailemaan ja hiukkasen ehkä juomaan. :p Siinä ohella pieniä töitäkin, mutta suurimmaksi osaksi naattimaan olosta, ja hiukan pois kaupungin keskeltä. ~ Heh. Sunnuntaina toki takaisin, ja maanantain vapailla tuskin mitään erikoista teen. Sitten olisi vain kolmen päivän työputki, ja sitten olisi taas menoa. Aww, en jaksaisi millään odottaa. Hurr. ~

Noh, eipä tässä kai muuta. En oikein osaa sanoa. Kuviakaan ei ole, en ole oikein jaksanut kuvailla. Viimeisimmät kuvat ovat viron reissulta, ja nekin ovat suurimmaksi osaksi pikkusiskoni kuvia. Hahah. Täytyy katsella siis, jos saisi vaikka kamerankin pysymään kourassa taas joskus. Mutta se siitä tältä erää.

7. maaliskuuta 2012

Tyttö, joka katosi ilman kenkiä

Eipä ole taas tullut kirjoiteltua hetkeen, heheh. Sinällään voisin sanoa, ettei mitään ole tapahtunut. Eikä paljoa olekkaan tapahtunut. Mitä nyt viime viikon loppu viikosta tapahtuneet seikkailut!

Yleisesti ottaen on tullut vietettyä viikot töissä. Kas kummaa. Niin ja tietenkin oli se viikon loma! Hengailin silloin enimmäkseen Minnan kanssa. :D Tuli käytyä kirppareilla ja löydettyä pikkusiskolle kaikkea pikkusta. Ja mitäs nyt.. Kaikkea tommosta pikku juttua sillon tuli tehtyä, ettei kyllä paljon kotona tullut löhöiltyä. Hahah, taidettiin katsoa sen viikon aikana OC:n ensimmäistä tuottistakin Minnan kanssa. :D Ja kun Ryan antoi Marissalle takkinsa, tämän ollessa kylmissään, ajattelin jotain 'Aww, mäkin haluun tommosen miehen.' ja mietin hetken pidempää ja tajusinkin pian, minullahan on juuri sellainen mies. ♥ Noh, menipähän sekin loma hyvin.

Ja mitäs nyt. Töissä olen tässä tehnyt tätä ohjewikiä ja tullut testanneeksi kaikenlaista sen kanssa. Tämän toiminta oli hiukan mysteeri minulle alunperin... Heheh. Enhän minä nyt tajunnut, että siinä on hyvinkin 'alkukantainen' tekstieditori alunperin. Pyh. Saa säätää kaikennäköisiä koodeja, tai siis merkkejä tekstin ympärille, jotta näyttäisi oikealta. Tosin nyt sitten olenkin saanut asennella kaikenlaisia lisäosia, jotta voisin lisäillä kuvia sinne, jotta saisin paremman editorin jnejne. Jotta tästä tulisi helppokäyttöisempi. :D Kauheasti saa lisätä tiedostoja extensions kansioon ja rivejä LocalSettings.php tiedostoon. Ja tuota leiskaa on tullut suunniteltua hiukan. Noh, nyt pitäisi vielä lisäillä paikat sisältöalueille, tai siis valikoille yms. Heh. Ehkä tämä sitten piakkoin alkaa olla siinä kunnossa, että voin ruveta laittamaan enemmän tekstiä sinne.

Mutta niin viime viikolla torstaina mentiin Minnan kanssa käymään Parolassa. Minnalle suuri kiitos kuskiksi lähtemisestä. ;) Mutta hahah, se oli kyllä hauska reissu. Ensinnäkin mentiin jostain Ryttylöiden yms läpi hiukan maisemia katsellen ja mutkikkaita teitä pitkin. Ei toteltu navigaattoria! Hahah. Löydettiin kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin perille. Tai noh... Tuli sellainen hämy kyltti eteen, että sotilasalue pääsy kielletty rangaistuksen uhalla tai jtn sellaista. :D Soitin sitten Mikalle ja saatiin ohjeistusta sotkun suuntaan. Tosin katseltiin, että kyllä siitä koko ajan menee ihan siviilejä ja heidän autojaan alueelle ja pois sieltä. Joten mentiin sitten sitä tietä, ja kas kummaa päädyttiin sotkuun. Ja sitten siellä käytiin Mikan kanssa kahvilla siellä ymsyms. Jonka jälkeen jossain vaiheessa lähdettiin kotiin päin. Kuitenkin käännyttiin jossain kohtaa väärään suuntaan ja meinattiin Minnan kanssa päätyä ensin takaisin Parolaan vain... :D Noh, sen jälkeen päästiinkin oikein hyvin Hyvinkäälle ja mäkkäriin. Hahah. Pitihän sitä käydä sitten tuolla sotkussa moikkaamassa kultaa, kun ei viikonloppuna lomille päässyt.

Sen jälkeen olikin perjantai ja mentiin sitten keskustaan juhlimaan. Pitihän sitä käydä katsomassa mikä on meininki erotiikkaillassa... XD Hahah, no eipä tuo ollut kummoinen. Muutoin tulikin biletettyä levelissä ja sitten kävin yksinäni Zoomissa, kun kukaan muu ei sinne lähtenyt. :( Tuli löydettyä uusivanhakaveri ja hänen kanssaan jatkettua pitkään vielä juhlimista.. Käytiin jossain jatkoilla ja sain yöpaikan yhden tyypin luota. Josta sitten olenkin lähtenyt aamulla (?) herättyäni jostain syystä ilman tavaroitani, takkia, kenkiä eli sukkasillani ulos... Ja pumminut joltain kyydin kotiin. Hah. Noh, sitten seuraavana iltana pitikin vielä mennä porukalla istumaan iltaa ja jutut olivat taas jotain aivan liian hauskaa! Mutta olihan tuo hieno viikonloppu kyllä, ei siinä mitään. Sunnuntain sitten vietinkin lukien ja nukkuen, koska maanantaina oli pakko selviytyä töihin.

No nyt sitten olenkin tosiaan edennyt noiden lisäosien avulla ja tuota leiskaa parannellut. Ja nyt sitten taas viikonloppua odottelen. Voi päästä taas halimaan. :3 Ja lauantaina on myöskin pikkusiskon ristiäiset! Heheh. Mutta ehkäpä tämä oli taas tässä tällä kertaa. Katsellaan taas.


12. joulukuuta 2011

Nice weekend


Eipä viikolla nyt niin suuria taasen tapahtunut. Töissä olin ja tein tuota harjoitusta. Tai no sain jo tehtäväksi, että voin välissä tehdän tuon verkkokaupan teaser-sivun tai sellaisen. Nyt sitten olen sitä tehnyt, tai no suunnittelen. :)

Aah, mutta viikonloppuna oli ihan kivaa. Perjantaina kävin ensin toisella mummollani, siitä kotona, ja vein muutaman leffan Talalle lainaan. Sen jälkeen suuntasinkin vaanhan ystäväni luokse kahville, josta sitten lähdin kotipihaani poikaystävääni moikkaamaan. :D Tosin sitten toinen ystävä soitti samassa perään, ja poikaystäväni päätyi heittämään minut ja ystäväni keskustaan. Siellä sitten istuttiin iltaa ja katseltiin meininkejä. Pääsin joskus puoli kolmen aikaan nukkumaan, ja otti niin päähän, kun minut herättiin viideltä. x_____x Koirien kanssa ulos 2,5h unilla. Meinasin lähteä t-paita, housut ja takki päällä alunperin, kun olin niin väsynyt etten tajunnut mistään mtn... :D Sitten meninkin takaisin nukkumaan.
Lauantaini alkoi siinä yhdentoista aikaan vasta kunnolla, kun piti lehdet lähteä jakamaan. >.< Muutoin olisi ehkä ollut ihan mukavaa, mutta kun kaikki tuo lumi päätti sulaa ja taivaalta tulla vettä... Joten oli kivaa loskaa... Loskassa ei päässyt eteenpäin, joten seikkailin vesilammikoissa, jotka olivat nilkkaani asti. Ja kastuin sen reissun aikana ruhtinaallisesti. Sitten taisinkin hetken lagailla kotona ja mennä sen jälkeen Talan luokse kahville. Josta taasen menin kotiin, ja odottelin rakkaani soittoa. :D Jäin lagittamaan kotona leffan ääreen, mutta sitten tultiin hakemaan keskustaan. Keskustassa sitten käytiin Zoomissa, ja siellä olikin Trakoman keikka. Zoomista suunnattiin Aleen, jossa sitten olikin jonkinverran tuttujakin ja muutamat sielläkin juotiin. Heheh, ja sain kokea ja kuulla mukavia asioita illan aikana. :3 ♥ Saimpahan myös viettää aikaa haluamani henkilön kanssa! Kerron myöhemmin ehkä lisääkin... ~

Sunnuntaini kuluikin lagaillessa. Luin kirjaa, ja sitten kävin taasen Talalla kahvilla... :D Ja yritin mennä suhteellisen aikaisin nukkumaan! Yritykseksi se jäi... Vaikka kuinka olinkin koko illan jo niin lagibugi -tilassa, että tuijotin lähinnä yhteen pisteeseen ja kuuntelin. Mutta suhteellisen pihalla olin, ei paljoa tainnut aivotoimintaa olla sillä hetkellä. :'D Puoli yhden aikaan vasta pääsin nukkumaan, ja sitten äiti olikin potkimassa viideltä ylös. Koirat ulos... Unohdin fiksuna hanskat kotiin ja ulkona oli hiukkasen viileä... Sitten kyllä painuin vielä hetkeksi nukkumaan, ja kuinka ollakkaan herätyskello herätti kesken unien. :( Ja nyt sitten väsyttää ja lagitan töissä.

Jälleen kerran, viikonloppua odotellessa!